Vesikaton maalinpoisto ja maalaus.

Tämä sivusto kertoo Raahen entisen SYPin talon katon malinpoistosta, uudelleenmaalaamisesta, maalilaadun valitsemisesta ja alkuperäisen värin määrittämisestä.

Katon maalaaminen

Alkuperäisen värisävyn määrittämisestä

Alkuperäisen kattomaalin sävyn määritystä

Hyvän värisuunnitelman löytyminen on prosessi, ja joskus ei ole aikaa tai näkemyksiä tehdä kaikkia kerralla. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 97]

Käsitys oikeasta sävystä tarkentuu vähitellen. Koko ajan kertyy hissukseen lisätietoa, joka vaikuttaa siihen visioon, millainen alkuperäinen värisävy on ollut. Koemaalaukset ravistelevat mahdollisia harhaluuloja ja tuovat näihin näkyihin välttämättömiä realiteetteja. Pilkkuja viilaten pystyy jatkamaan määrättömän pitkään ja pystynee pääsemään aina oikeampaan ja parempaan käsitykseen maalin alkuperäisestä sävystä. Tennessee Williamsia siteeratakseni: "Totuus on pohjattoman kaivon pohja". Jossain vaiheessa kuitenkin tulee se käänteen tekevä hetki, jolloin urakoitsija sanoo tulevansa viikon päästä maalaamaan ja sävytetyt maalit on tilattava heti saman tien ja sen tietämyksen perusteella, joka siihen mennessä on ehtinyt kertyä. Ja siihen ratkaisuunsa on lupa olla vilpittämästi tyytyväinen ja siitä ratkasustaan ja lopputuloksesta on lupa olla oikeutetusti ylpeä - siitäkin huolimatta, että näkemys katon alkuperäisestä värisävystä tulee vääjäämättä tarkentumaan vielä katon maalaamisen jäkeenkin. Vasta tässä vaiheessa karttuu kokemus. Ja ehkä 20 vuoden kuluttua, huoltomaalauksen yhteydessä, nämä edelleen tarkentuneet näkemyksensä saa sitten vielä toteuttaakin.

historiallisen ulkoasunsa säilytäneessä rakennuksessa myös historiallinen värien käyttö on paikallaan. Ellei ympäristö ole aivan vastakkainen, pitäisin vanhan talon julkisivun alkuperäisväritystä suositeltavimpana. Ainakin värin valinnalle löytyy silloin selkeä perustelu. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 563]

Jos olemassa olevaa väritystä halutan vaihtaa, hyvän ratkaisun voi löytää vanhemmista värikerroksista. Joskus ensimmäinen, ns. alkuperäinen väritys on itsestäänselvästi parhaiten arkkitehtuusiin ja ympäristöön sopva valinta; mutoksia kokeneessa talossa taas joku myöhempi kerros saattaa olla pätevämpi. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 563-564]

Jokainen hölmö tietää, ettei tähtiä voi koskettaa, mutta se ei estä viisasta yrittämästä [Harry Andersson].

Päättelemme sen perusteella mitä näemme sen mitä emme näe. [R. W. Emerson]

Alkuperäisen työohjeen perusteella tiedettiin, että 1915 "Kaikki näkyvillä oleva metallityö maalataan öljyvärein. Rakennuksen ulkopuoli maalataan 2 kertaan."

Myöhemmin siis selvisi, että punainen ei kuitenkaan ollut vesikaton alkuperäinen väri.

Katolta tippuneiden/irrotettujen alkuperäisten pellinkappaleiden perusteella saatiin selville, että alkuperäinen katto on ollut rusahtava:

Valokuvassa ylhäällä on katolta varhain tippunut piipunkoriste, jossa on alkuperäinen rusahtava maali.
Valokuvassa alhaalla on vuoden 1987 jälkeen katolta tippunut piipunkoriste, jossa on nykyinen punertava bitumimaali.

För ansågs skorstenarna vara kronan på verket. Med dagens konstiga byggregler blir de i stället finnen på pannan [Göran Gudmundsson: Tips och råd om byggnadsvård, 2008, s. 100]

piipun peltikoriste ja rakennuksen kivijalka

Piipunkoriste ja rakennuksen kivijalka.

Akuperäisen värin yhtäläisyys rakennuksen kivijalkaan on suuri.

SYPin talon alkuperäinen kattopellin palanen, jonka nurkkaa on kasteltu pellavaöljyllä.
Taustalla Raahen kirkon torni.

Usein talosta näkyy enemmän kattopintaa kuin julkisivua. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 35]

Öljymaali on uutena kiiltävä mutta himmenee muutamassa vuodessa. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 642]

Etenkin ruskea öljymaali haalenee voimakkaasti jo muutamassa vuodessa. [MO]

Kattopellitykset tulee pinnoittaa sellaisella värillä, joka sopii muuhun kattopintaan. Eli mahdollisimman lähelle muun materiaalin väriä. Ne eivät saa olla vaaleampia kuin muu kattomateriaali, vaan mielellään tummempia, jotta niihin ei kiinnitettäisi huomiota. Tuulilautoja voidaan taas pitää koristeina, ja ne voidaan maalata sekä katosta että ulkoseinästä poikkeavalla värillä. Usein tulos on kaunis ja vaikuttava, mutta usein tulos voi olla hyvän näköinen myös yhdenmukaisella värisuunnitelmalla. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 35]

Katukuvassa SYPin talon katon ruskea sävy löytää vertailukohdan lähinnä Raahen kirkon graniittisesta tornista. Ks. kuva yllä.

Tutkijat Jan Janssens ja Rikhard Kuller Lundin teknillisestä korkeakoulusta huomasivat että ihmisten arvio talojen väristä riippuu vain hiukan meidän henkilökohtaisista värimieltymyksistämme. Sen sijaan arvioriippuu siitä, miten hyvin talon väri sopii ympäristön muihin väreihin ja miten se mielestämme muuten sopii talon muihin piirteisiin. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 9]

Neuvoni on alleviivata yksityiskohtia säästeliäästi. Jos jotain asiaa tuodaan esiin poikkeavalla värillä, sen tulisi olla kaunis katseen vangitsin ja mielellään kertoa jotain tärkeää, vaikkapa että tästä pääsee sisään. Jos käytetään liian montaa ja liian erilaista väriä on suuri riski, että talon kokonaisilme katoaa. Käy kuten suklaakakulle, joka peitetään kermaan ja karamellijauheeseen. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 34]

"Ruskean ja beigen värit ovat lähellä puun omia värejä. Nykyajan ihmiselle nämä luovat luonnollisuuden ja alkuperäisyyden vaikutelmia, mutta maalatuissa ulkoseinissä näillä väreillä on lyhyet perinteet. Ne, joilla 1700- tai 1800-luvulla oli varaa maalauttaa talonsa, valitsivat tietysti värit, jotka poikkesivat maalaamattomasta ympäristöstä. Näin arvotaloista tuli punaisia, keltaisia tai valkoisia. ... Suomessa 1800-luvun lopulla syntyi kansallisromanttinen suuntaus, jonka eräitä näkyviä kohteita olivat taiteilijoiden erämaa-ateljeet. Saman aikaan Ruotsiin tuli "sveitsiläistyyli". Molemmissa tyyleissä korostettiin rakennusmateriaalin omia värejä. Puun suojaksi suositeltiin tervaa, vernissaa tai maalausta vaaleilla puunsävyisillä väreillä. ... Tumemman ruskeita värejä alettiin käyttää ulkomaalauksessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alun kansalliromattisena kautena. Isot hirsihuvilat kytkeytyivät kuviteltuun perinteeseen tervatuilla hirsi-, lauta-, tai paanu-ulkoseinillä. Vastaavia taloja ei ole koskaan aiemmin ollut, mutta tyyli onnistui luomaan käsityksen jostain alkuperäisestä. Tummista ulkoseinistä paistoivat vaaleat ikkunat - uutuus tuona aikana. ... Ruskeissa väreissä on sekä keltaista että punaista. Vivahteen mukaan niitä voidaan kutsua kelta- tai punaruskeiksi. Yhteistä niille on, että mustuutta on melko paljon. Jos väri vivahtaa keltaiseen, sitä pidetään ruskeana, vaikka se olisi melko vaalea (mustuutta noin 50). Punertavat värit vaativat taas enemmän mustuutta ennen kuin niitä pidetään ruskeina" [Karin Fridell Anter, Åke Svedmyr: Mikä talolle väriksi, s. 81.]

Tärkein neuvo on välttää värinäyteiden käyttöä kunnes lopulliset värit on päätetty. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 11]

Koska katto selvästikin on ollut ruskea, analysoitiin Helsingin Eiran kaupunginosan jugend-talojen ruskeita (ja vaaleita) kattoja hieman tarkemmin:

Helsingin Eiran kaupunginosa 2008. Tässä huomattavankaunis tumman ruskea katto. Lisää valokuvia ruskeista katoista löytyy täällä.

Ruskea selvästikin voi olla sopusointuinen katon väri. Yllä esitetyssä esimerkissä on ilmeisesti kuparikatto, joka on sävytetty pronssin väriseksi.

Ulkovärityksen kultainen sääntö: Kokonaisuus ratkaisee. Rakennus on nähtävä aina osana laajempaa ympäristöä. Erikoinen esitys voi olla kaunis ainakin suunnittelijansa mielestä, mutta jos se häiritsee kokonaiskuvaa, sitä ei pidä käyttää. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 559]

Vaativimmissa kohteissa lopullinen valinta tehdään seinään maalattujen värimallien perusteella. Mallit on hyvä sivellä syrjäiseen paikkaan, jolloin niitä ei tarvitse niin perusteellisesti poistaa. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 560]

Silmä ei näe rakennuksen väriä todellisena vaan valon tulkitsemana. Kesällä valossa on mukana puiden vihreyttä, talvella hangesta heijastuvaataivaan sineä ja illalla iltaruskon punaista. Kirkkaassa valossa värit haalistuvat ja illalla syvenevät. Näin talo näyttää eri aikoina eri väriseltä. Hyvin voimakkaat sävyt kuten punamulta muuttuvat vähemmän valon mukana kuin vaaleat ja herkät värit. Joka tapauksessa on täysin mahdotonta antaa talolle jokin määrätty muuttumaton väri. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 560]

Tämän Raahen SYPin talon esikuvina eivät selvästikään ole olet Raahen puutalot. Nimittäin Waler Thopmé oli helsinkiläinen arkkitehti. Ja koska tuona aikana Suomen (Helsingin jugend)arkkitehtuuri ylsi maailman arkkitehtuurin huipputasolle, niin vertailukohtana on ilman muuta Helsingin kantakaupungin arkkitehtuuri. Siihen on kätevä tutustua sivuston www.korttelit.fi valokuvien avulla. Aivan erityisesti tutkittiin 1913, 1914 ja 1915 valmistuneet sekä kaikki Valter Thomén suunnittelemat talot:

	Sopiva ruskea katto	Sopivan punertava rappaus	Sopivan vaaleat listat	Graniittinen kivijalka	SYPin kaltainen klassinen arkkitehtuuri	Aumattu mansardi- katto	Ulko- ovi tammea	1910- luvulta
Huvilakatu 16 on erityisen jännittävä, koska katon väri vaikuttaa olevan juuri se rusahtava, joka on SYPin talon vintiltä löytyneissä pellinpaloissa. Myös rappauksen väri on lähellä sitä, joka on löydetty SYPin talon seinän varhaisista kerrostumista. Rakenuksen tekee hieman sekavaksi se, että yksityiskohtia korostetaan sekä rusahtavalla murretulla sävyllä että puhtaanvalkoisella.	+++	+	++	+				+
Lönnrotinkatu 23. Tästä punertavasta sävystä pidän.		++	+					>
Meritulli 6. Tässä on kiva leikki punertavan keltaisen rappauksen, ruskean katon ja mustan rajauksen ja valkoisen listojen kesken.	++		++	+				>
Eiran sairaalan lisärakennus 1910	+	++	+	+	+			+
Eiran sairaala 1905	+			++
Hornintie 4	+	+	+	++	+			+
Lapinlahdenkatu 11 on Thomén entisen työtoverin Karl Lindahlin suunnittelma. Rakennus muistuttaa SYPin talon varhaisia suunnitelmia.
Ehrensvärdintie 10. Punertava seinä ja ruskea katto mielenkiintoisesti korostettuna.	+							+
Edelfeltintie 13 on värimaailmaltaan varsin samanlainen kuin se lähtökohta, josta tähän julkisivuremontiin lähdettiin. Kokonaisuus on varsin mukava. Se, että tässä syöksytorvet eivät ole punaisia rauhoittaa kokonaisilmetta paljon.			+	?	++	+		>
Engelinaukio 8 on samanlainen esimerkki ja SYPint talon kaltainen noppatalo.				+	++	?		+
Tehtaankatu 34 on samanlainen esimerkki. Se myös korostaa sitä, että SYPin talolla on yhtymäkohtansa Helsingin Eiran ja Ullanlinnan "huvila"-arkkitehtuuriin.				++	++	++		>
Merimiehenkatu 11 on esimerkki siitä, miten vaalea katto pystyy mitätöimään ne kauniit yksityiskohdat, joita valkoisella kalkkimaalilla on yritetty korostaa. Vaalea katto ja vaaleat pilasterit syövät toistensa yksityiskohtia.		+	+		+			+
Ehrensvärdintie 23. Tässä on esimerkki siitä, miten vaaleat listat eivät jäsennä taloa, jos ne ovat liian tummiksi murrettuja.	++	(+)	-	++				+
Armfeltintie 12 on esimerkki puolestaan siitä, miten kirkkaanpunainen katto ryöstää huomion rakennuksen kauniilta yksityiskohdilta.		++	+	++	++	+		+
Semafor on samanlainen esimerkki.				+				<
Engelinaukio 15-17 on osoitus siitä, että räväköilläkin väreillä ja puhtaanvalkoisella voi pelata, kunhan ne vain ovat tasapainossa.								+
Edelfeltintie 11. Katto ja rappaus ovat jotakuinkin samaa punertavaa, listat ovat kai puhtaanvalkoista. Sävyt eivät ota huomioon kivijalan graniittia eivätkä alkuperäisiä kuparipellityksiä. Talo vaikuttaa irrallisesta, koristellulta piparkakulta.	+	+	+	?	+	+		+
Speranskintie 2-4 on esimerkki hieman samanlaisesta vaaleasta ruskeasta, jota ullakolta löytyneissä pellinpaloissa oli. Tuollainen katto näyttä sopivan hyvin vaalealle talolle.				?				+
Engelinaukio 5 on toinen esimerkki, jossa kuitenkin seinässä on myös aavistus punertavaa.	?			+			+	+

Maalin kauneuskaan ei ole pelkästään värikysymys, vaan esimerkiksi kiilto vaikuttaa maalin ulkonäköön. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 545]

Värisävyn lisäksi maalin ulkonäköön vaikuttavat muutkin maalipinnan ominaisuudet kuten kiiltävyys ja läpikuultavuus. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 558]

Öljymaalin vanheneminen.

Kuva 1. Tuore maali on läpikuultavaa nestettä, jossa pigmenttihituset uivat. Valo läpäisee mäiriintymättä maalikalvon ja tuo silmään pigmentin värin täysitehoisena.
Kuva 2. Kuivuneessa maalissa sideaine on kiinteää eikä enää täysyn sileää. Pieni osa valosta heijastuu maalin epätasaisesta pinnasta eri suntaan, joten silmään saapuu hieman vähemmän väriä. Maali on siis muuttunut mattapintaseksi.
Kuva 3. Kuivunit ja jo hieman kulunut maalipinta on entistä epätasaisempi. Nyt valo hajoaa yhä laajemmalle; silmään tuee entistä vähemmän väriä pigmenttihiukkasesta. Värien voimakkuus eli intensiteetti laskee. Jotkut ihmiset arvelevat tässä vaiheessa, että maali on haalistunut. Todellisuudessa ei ole kysymys pigmentin haalistumisesta (vaikka sellaistakin voi tapahtua), vaan sideainepinnan kulumisesta rosoiseksi. [Kuvien 1-4 ja tekstin lähde: Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 626]

Alkuperäisiä sävyjä etsitään.

Paras tapa puhua väreistä on keskittyä niihin väreihin, jotka talossa jo on ja jotka kaikki ovat jo nähneet. Ota sitten selvää, mitä nämä värit ovat - valmistaudu siihen, että yllätyt miten rumilla värinäytteillä saadaan aikaan hyvän näköinen talo. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 10]

Yllä olevassa valokuvassa näkyvä ruskea pellinpalanen löytyi ullakolta. Kyseessä on katon alkuperäisellä öljymaalilla maalattua galvanoitua peltiä. Kuvan oikeassa yläneljänneksessä oleva suorakaiteen muotoinen suurehko vaaleanruskea koemaalauspinta on tämän säilyneen pellin haalistunutta värisävyä NCS S 5111-Y42R (tai Tikkurila 4960).

Koska alkuperäinen ruskea öljymaali on siis haalistunut, sen todennäköinen alkuperäinen sävy määritettiin Göran Gudmundssonin ohjeiden mukaisesti kyllästämällä maalipinta uudelleen pellavaöljyllä [Tips och råd om byggnadrsvård. 2008]. Näin saatiin valokuvan keskikohdan vasemmalla puolella oleva ympyrän muotoinen tummempi ruskea sävy NCS S 7010 Y50R, jota vastaava suorakaiteen muotoinen koemaalauspinta on kuvassa oikealla alhaalla.

On toki oletettavaa, että alkuperäinen ruskea maalipinta on haalistunut muistakin syistä johtuen kuin pelkästään pellavaöljyn huuhtoutumisen ja pinnan liituuntumisen seurauksena.

Tähän suklaanruskeaan värisävyyn mielistyttiin ja tämä sama suklainen/pronssinen vaikutelma haluttiin saada ilmenemään rakennuksen katolla.

Yllä mainittuja kahta ruskeaa maalia laimennettiin valkoisella ja saatiin (rapatuissa pilastereissa ja palkiston rapatuissa osissa sekä) palkiston peltisissä osissa tarvittavia vaaleita ruskeita sävyjä. Näitä laimennoksia edustavat pienet vaaleat koemaalauspinnat.

Ulkomaalien täytyy olla olosuhteita kestäviä ja ne eivät saa olla liian kalliita. Tamä on ollut perusteena, miksi on päädytty materiaaleihin, jotka säilyivät samoina vuosisatoja pitkälle 1900-lukuun saakka. Rappaukselle on lähes aina käytetty kalkkivärejä ja puulle keittovärejä ja pellavaöljyvärejä. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 14]

Pigmentit ovat olleet maavärejä eli mineraaleja jotka on otettu enemmän tai vähemmän suoraan maasta. ... Ulkokäyttöön pigmenttivalikoima on ollut pienempi kuin sisäkyttöön, sillä osa pigmenteistä ei ole ollut valonkestäviä ja osaa ei ole voitu käyttää kalkkimaaleissa. Myös hinta on asettanut esteitä. Kallista pigmenttiä, kuten esim. sinistä lapis lazulia on voitu kenties käyttää arvorakennusten sisämaalauksissa, mutta ehdottomasti ei kokonaisissa julkisivuissa. Julkisivujen värivalikoima rajoittuu siten keltaisiin, ruskeisiin ja punaisiin sävyihin. Näiden lisäksi löytyvät valkeat, mustat ja harmaat vivahteet. Värikylläisiä ja puhtaita värejä on vähän. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 14]

Taulukossa on esitetty voimakkaimmat värivivahteet, joita on perinteisiillä pigmenteillä saatu aikaan kalkkimaali- ja pellavaöljypohjissa.
Keltaisella on ympyröity maalauksessa 2009 valittu ruskean "Y50R" sävyalue ja vivahde "8010".
Tärä vivahdetta "8010" voimakkaampi ruskean "Y50R" vivahde ei siis olisi ollut rakennushistoriallisesti perusteltu eikä mahdollinen.
[Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 14]

Vasta 1800-luvun alussa aloitettiin käyttämään vihreitä pigmenttejä, jotka olivat moninkertaisesti kalliimpia kuin vanhat maavärit. Siniset ulkomaalit olivat taloudellisesti järkeviä vasta 1950-luvulla. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 14].

Yllä esitetystä taulukosta voidaan päätellä, että jos alkuperäisen öljypohjaisen kattomaalin väri on ollut luokkaa NCS S 8010-Y45R, niin käytetty pigmentti on hyvinkin saatanut olla poltettua umbraa.

Koemaalausohjeet.

Kuvassa on siis esitetty vuoden 2008 ohjeet (lasteksi)koemaalausten suorittamiseksi.

- Kohta 4 on ruskeaa NCS S 7010-Y50R (joka vuonna 2008 oli tuonhetkinen paras käsitys alkuperäisestä värisavystä).
- Kohta 5 on vaaleampaa ruskeaa NCS S 5111-Y42R (tai Tikkurila 4960)

Alareunassa:
- Kohta 6 on maalarin valkoista.
- Kohta 1 on sävy, joka saadaan lateksimaaleja sekoittamalla 1 osa ruskeaa sävyä NCS S 7010-Y50R ja 5 osaa puhtaanvalkoista.
- Kohta 2 on sävy, joka saadaan sekoittamalla 1 osa ruskeaa sävyä NCS S 7010-Y50R ja 10 osaa puhtaanvalkoista.
- Kohta 3 on sävy, joka saadaan sekoittamalla 1 osa ruskeaa sävyä NCS S 7010-Y50R ja 3 osaa puhtaanvalkoista.

Koemaalauspintoja maalataan 9.9.2008. Alarivissä vaaleat koemaalauspinnat nro 6,1,2, ja 3 ovat jo valmiina.
Ruskeaa koemaalauspintaa nro 4 maalataan parhaillaan.

Tehkää näytteestä niin suuri kuin mahdollista, vähintään yksi neliömetri. ... Maalatkaa myös osa yksityiskohdista, kuten esimerkiksi ikkunapuitteista jotta saataisiin selville miten nämä vaikuttavat kokonaisuuteen. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 11]

Kirjallisuuden perusteella tiedettiin, että värimallin mukaan valittu sävy harvoin antaa samaa mielikuvaa kun se sijoitetaan kokonaisen julkisivun mittakaavaan:

Karin Fridel Anter, Åke Svedmys. Mikä talole väriksi. Sivu 82.

Koemaalauspintojen valmista tulosta arvioitiin ottamalla eteläisestä julkisivusta runsaasti valokuvia eri vuorokauden aikoina ja eri säätilojen vallitessa.

Lähtökohta oli siis se, että jotakuinkin alkuperäisen väriset koemaalauspinnat oli tehty...

...sekä kalkkimaalille että peltikatolle. Ymmärtääkseni lähimpänä alkuperäisiä värejä ovat katon koemaalauspinnoista tuo tummempi ruskea vasemmalla ja (kuvassa alhaalla keskellä näkyvistä) kalkkimaalin koemaalauspinnoista tuo toiseksi ylin rusahtavan keltainen.

Jos nämä valokuvassa näkyvät värit sieppaa kuvankäsittelyohjelmaan ja maalaa tietokoneessa koko katon ja koko seinän kyseisillä väreillä, niin saadaan jotensakin havainnollinen käsitys siitä, miltä talo ja maisema näyttäisivät noilla väreillä maalattuna

seinä ja katto digitaalisesti maalattuina

Sama valokuva. Talo digitaalisesti "maalattuna",

Maalattu pinta on myös tasavärisyydessään ilmeettömämpi ja hallitsevampi kuin luonnonpinta. Vastamaalattu on oikeastaan aina hiukan raaka; kauneimmilaan maalattu seinä on vasta kymmenen vuoden kuluttua. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 562]

Kun seinän väri on valittu, tulee eteen listoituksen sävyn määrääminen. Erään koulukunnan mukaan listassa pitäisi olla hieman seinän väriä. Näin esimerkiksi keltaisen seinän listoitus olisi keltaisella taitettua valkoista. Omasta mielestäni tällöin syntyy suttuien vaikutelma, kuin keltaista olisi valunut seinältä listoja tahraamaan. Meluummin käyttäisin kontrastia, siis keltaisen seinän kanssa hivenen siniseen taitettja listoja. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 563]

Kahden värin asettaminen rinnakkain muuttaa niitä molempa, ei todellisuudessa mutta ihmissilmän näkemänä. Tapahtuu ns. simultaanikontrasti eli vastaväärit kirkastavattoisiaan. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 561]

Värien yhdistely vaatii siis taitoa; yhdellä kertaa nähty kokonaisuus on siis jotain muta kuin vain erillisiä värejä. Sen vuoksi on turvallisinta käyttää yhtä hallitsevaa väriä ja sovittaa muut pinnat sen mukaan. Näinhän on ulkomaalauksessa perinteisesti meneteltykin: punamultaa, keltaokraa tai valkoista seinäpinnoilla, ja siihen yhdistettynä usein varsin vaalea lista- ja ikkunaväri. Kattopinta, joka sattaa olla näkyvä "viides julkisivu", on väritettävä vastaavasti - musta on tavallinen ja aina luotettava ratkaisu. Neutraali musta ei ole koskaan väärä valinta, vakka muunkin värinen katto on tietysti mahdollinen. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 561]

1900-luvun alussa palailtiin puutaloissa keltaiseen seinään valkoisin listoin. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 617]

Seuraavassa esitellään ylläolevan kaltaisia valokuvia useampiakin - eri vuorokaudenaikaan ja eri sääolosuhteissa kuvattuna:

Valokuvia eri vuorokaudenaikoina ja eri säätiloissa otettuna Valokuvien koemaalauspinnoista on analysoitu*) RGB ja NCS -koodien mukaiset värisävyt.	Valokuvan tummemman koemaalauspinnan väri digitaalisesti maalattuna**) koko julkisivulle. Toinen kuva mustavalkoisena, jotta lopputulosta olisi helpompi verrata SYPin talon varhaisiin mustavalkoisiin valokuviin. Lisäksi maallikn sanallinen analyysi väripintojen suhteesta toisiinsa sekä siihen mitä tavoiteltiin.	Valokuvan vaaleamman koemaalauspinnan väri digitaalisesti maalattuna**) koko julkisivulle.
Vertailun vuoksi rakennuslupapiirustus 1914. Piirustus 1 Tässä värivalokuvassa: Katto keskimäärin: RGB 144 102 55, NCS S 5523-Y20R. Sama piirustus 1 mustavalkoisena	Yksivärinen 1 Tasaisenharmaa 1
Vertailun vuoksi myös mustavalkoinen valokuva 1910-luvun lopulta. Pilvinen sää. Ilmeisesti iltapäivä. Taustalla näkyy Raahen kirkko, joka valmistui muutamaa vuotta ennen SYPin taloa. Valokuva 2 Kirkon kivitorni: RGB 44 44 44, NCS S 8300-N Kirkon vaalea katto: RGB 105 105 105, NCS S 5900-N. Vaalea pilasteri: RGB 143 143 143, NCS S 4400-N. Palkistomaalin kohta RGB 148 148 148, NCS S 4200-N. Kattomaali: RGB 113 113 113, NCS S 5600-N. Piipun kylki: RGB 45 45 45, NCS S 8200-N. Kalkkimaali: RGB 67 67 67, NCS S 7400-N.	Tasaisenharmaa 2 Tässä varhaisessa musta-valkoisessa valokuvassa SYPin talon aaltopeltikaton mustuus on 27 %-yksikköä pienempi kuin kirkon kivitornin mustuus (56%-83%=-27%). Sen sijaan SYPin talonkaton piipun pystysuoran kyljen mustuus (82%) on jotakuinkin sama kuin kivitornin kyljen mustuus (83%). Huomattavaa on myös, että SYPin talon katon (56%) ja kirkkosalin katon (59%) mustuus ovat jotakuinkin samat. "Sävytysasiat ovat käytännössä hyvin venyviä, sekoituksen lopputulokset seuraavat kaavaa "kaikki riippuu kaikesta". Reseptit siis pätevät tarkasti aina juuri ja vain niille ainesosille, joita kulloisessakin reseptissä on. Jos tehdään sama muodossa "tai vastaava", lopputulos voi olla vastaava tai jotain ihan muuta. ... (Mustavalkoisista) kuvista on vaikea päätellä todellisia sävyeroja. Rapatut pinnat eritoten a) vaihtelevat karkeudeltaan b) likaantuvat helposti/nopeasti c) kosteana ollessaan tummenevat voimakkaasti, jolloin sävyt ja valöörit voivat olla radikaalisti erilaiset eri aikaan otetuissa kuvissa." [RT]
Vertailun vuoksi myös mustavalkoinen valokuva aurinkoisesta iltapäivästä vuonna 1925. Valokuva 3 Kirkon kivitorni: RGB 137 137 137, NCS S 4600-N. Kirkon vaalea katto: RGB 203 203 203, NCS S 2000-N. Vaalea pilasteri: RGB 228 228 228, NCS S 1100-N. Palkistomaalin kohta: RGB 217 217 217, NCS S 1500-N. Kattomaali: RGB 164 164 164, NCS S 3600-N. Piipun kylki: RGB 143 143 143, NCS S 4400-N. Kalkkimaali: RGB 166 166 166, NCS S 3500-N.	Tasaisenharmaa 3 Tässä kuvassa SYPin talon aaltopeltikaton mustuus on 10 %-yksikköä pienempi kuin kirkon kivitornin mustuus (36%-46%=-10%). Sen sijaan SYPin talon katon mustuus on 16 %-yksikköä suurempi kuin kirkkosalin katon mustuus (36%-20%=16%). Kuvassa näkyvä katto ei jäsennä rakennusta tummuuden avulla. Mutta se jäsentää sitä teräväpiirteisen valean palkiston, kattoikkunan, koristeellisten piippujen, linnamaisen katon"harjan" ja aaltokuvioisen peltilappeen avulla. Koska katto selvästikin oli jossan määrin vaalea, analysoitiin Helsingin Eiran kaupunginosan jugend-kortteleiden vaaleita (ja ruskeita) kattoja hieman tarkemmin. Eri kaupunginosilla, alueilla ja maisemilla on omat väriluonteensa, joista on syytä pitää huolta. Talosi ei ole pelkkä talo, vaan osa kokonaisutta. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 96]
Ensimmäisenä tutkitaan valokuvaa, jossa SYPin talo on kuvattu aurinkoisena päivänä myötävalossa. Valokuva 4 Kirkon kivitorni: RGB 125 106 101, NCS S 5109-Y79R. Kirkon vaalea katto: RGB 172 153 136, NCS S 3304-Y53R. Rapattu pilasteri: RGB 235 223 211, NCS S 0809-Y50R. 1:3 palkistomaali (EI JUURIKAAN NÄY): RGB 245 221 217, NCS S 0411-Y86R. 1:5 palkistomaali: RGB 245 230 219, NCS S 0410-Y58R. Punainen bitumimaali: RGB 141 76 71, NCS S 4527-Y93R. Punainen piipunpelti: RGB 141 82 79, NCS S 4524-Y95R. Tummempi kattomaali: RGB 115 86 80, NCS S 5514-Y83R. Vaaleampi kattomaali: RGB 165 134 121, NCS S 3517-Y70R. Tummin kalkkimaali: RGB 234 181 116, NCS S 0846-Y45R.	Yksivärinen 4 Tasaisenharmaa 4 Ottakaa ... huomioon, että vanha väri taustalla voi vaikuttaa uudesta väristä tehtävään värihavaintoon. Silloin kun koko julkisivu on maalattu uudella värillä, havainto on erilainen. Siksi näyte kannattaa maalata talon nurkalle, jolloin sitä voidaan katsoa taustaa tai naapuritaloa vasten. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 11]. Tässä ongelma on siis ratkaistu siten, että koemaalauspintojen värit on digitaalisesti **) levitetty koko maalattaville pinnoille. Aurinkoisena päivänä myötävalossa kuvattuna tumma ruskea koemaalauspinta (nro 4) näyttää juuri siltä, miltä sen haluttiinkin näyttävän. Värisävy asettuu ryhdikkäällä, mutta lempeällä tavalla Raahen kirkon tornin luomaa taustaa vasten. SYPin talon katon koemaalauspinnan väri NCS S 5514-Y83R ja kirkon tornin ruskea väri NCS S 5109-Y79R ovat hyvin lähellä toisiaan ja silmää ei kiusaa se, että koemaalauspinta on tässä jopa 5 %-yksikköä värikylläisempi kuin kirkontornin väri. Vastaavalla tapaa koemaalauspinta suhtautuu miellyttävällä tavalla (kuvan alalaidassa olevan) seinärappauksen rusahtavankeltaisen keltaisen koemaalaupinnan ja paljaalle rappauspinnalle jäävän pylväsaiheen kanssa. Rusahtavan keltaisen kalkkimaalin etsimisestä on kerrottu yksityiskohtaisemmin kalkkimaalausta käsittelevällä sivustolla. Seuraavat diffuusissa epäsuorassa valossa otetut valokuvat kuitenkin osoittavat, että suurimman osan aikaa vuorokaudesta tämä ruskea koemaalauspinta nro 4 ei kuitenkaan vastaa lainkaan sitä vaikutelmaa, jota luultiin tavoiteltavan. Kirkontornin ruskea elävä pinta sen sijaan näyttää luontevalta ja uskottavalta seuraavissa kaikissa kuvissa.	Vaaleanruskea 4 Vaaleanharmaa 4
Pilvisenä iltana. Valokuva 5 Kirkon kivitorni: RGB 53 46 38, NCS S 7906-Y47R. Kirkon vaalea katto: RGB 102 94 79, NCS S 6009-Y35R. Rapattu pilasteri: RGB 126 121 110, NCS S 5106-Y31R. 1:3 palkistomaali: RGB 118 110 104, NCS S 5405-Y57R. 1:5 palkistomaali: RGB 124 120 114, NCS S 5104-Y40R. Punainen bitumimaali: RGB 77 42 35, NCS S 7016-Y83R. Punainen piipunpelti: RGB 57 38 35, NCS S 7809-Y86R. Tummempi kattomaali: RGB 94 83 75, NCS S 6307-Y58R. Vaalempi kattomaali: RGB 130 115 100, NCS S 4912-Y50R. Tummin kalkkimaali: RGB 113 76 31, NCS S 5632-Y45R.	Yksivärinen 5 Tasaisenharmaa 5 Pilvisenä iltana, kun aurinko on vasemmalla ja valo tulee epäsuorasti, rakennuksen katon ruskeat koemaalauspinnat muuttuvat huomattavan vaaleiksi. Seuraavat käsitteet ovat avuksi, kun perhe tai taloyhtiön jäsenet keskustelevat väreistä: vaalea - tuma kevyt - raskas monivärinen - yksivärinen vstavärejä käyttävä - ei vastavärejä vaimea - näkyvä. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 10] Valokuvan katon roosahtava hailakkuus ei vaikuta korostavan rakennuksen myönteisiä puolia, kuten hyvissä esikuvissa, jossa vaalea katto antaa lisäarvoa rakennukselle. Se, että koemaalauspinta on saattaa olla jo liiankin vaalea ja vaimea todettiin mm. 17.9.2008 kun PORAn arkkitehti Raimo Tikka ja Pohjois-Pohjanmaan musenon rakennustutkija Juhani Turpeinen vierailivat rakennuksella. Vasemmanpuoleisessa valokuvassa SYPin talon katon koemaalauspinta muistuttaa kylmää maitokahvia, se on vain 9 %-yksikköä tummempi kuin peltisen palkiston vaalea koemaalauspinta (johon ollaan tyytyväisiä). Raahen kirkon torni sen sijaan muistuttaa hyvin tummaa sulkaata. Näiden sävyjen värikylläisyydet ovat käytännössä samat (7% ja 6%), SYPin talon katon koemaalauspinnassa on aavistuksen enemmän punertavaa (Y58R vs. Y47R) - mutta suurin ero on mustuudessa. SYPin talon koemaalauspinnan mustuus on 16 %-yksikköä pienempi kuin kirkon tornin mustuus (63%-79%=-16%). Kun koemaalauspintojen antama väri maalattiin digitaalisesti koko katto- ja seinäpinnalle, loputulos oli huomattavasti myönteisempi. Kuvassa näkyy myös seikka, joka on minua aina kiusannut Raahen kirkon ulkoasussa. Kirkon torniin verrattuna kirkkosalin katto on jotenkin oudon plaisun vaalea. Asiaa mielestäni vielä huonontaa kahden värisistä kattotiilistä aseteltu kotikutoisen näköinen verkkomainen kuviointi, joka ei löydä kaikupohjaa kirkon muusta ulkoasusta, ei ympäröisvästä kaupunkikuvasta eikä edes kirkon sisältä. Toisaalta nyt vasta ymmärrän, että vaalea katto on ollut tuon aikakauden tyypillinen uusi ilmiö. Yhtä kaikki en haluaisi, että oma taloni tekisi kummallisen vaikutelman niihin, jotka vilkaisevat siihen ensimmäistä kertaa. Vertailun vuoksi Raahen Keskuskoulu, joka on rakennettu 1912 ei ole vaaleine kattoineen koskaan näyttänyt silmissäni oudolta. Myöskään Raahen Porvari- ja Kauppakoulu ei liene alkuun ollut tummakattoinen.	Vaaleanruskea 5 Vaaleanharmaa 5
Pilvisenä päivänä. Valokuva 6 Kirkon kivitorni: RGB 72 64 66, NCS S 7203-R20B. Kirkon vaalea katto: RGB 125 116 108, NCS S 5107-Y53R. Rapattu pilasteri: RGB 175 167 161, NCS S 3105-Y57R. 1:3 palkistomaali: RGB 177 166 162, NCS S 3106-Y73R. 1:5 palkistomaali: RGB 187 181 175, NCS S 2705-Y50R. Punainen bitumimaali: RGB 91 47 49, NCS S 6417-R04B. Punainen piipunpelti: RGB 80 43 46, NCS S 6915-R07B. Tummempi kattomaali: RGB 91 79 85, NCS S 6405-R33B. Vaaleampi kattomaali: RGB 132 117 115, NCS S 4807-Y88R. Tummin kalkkimaali: RGB 149 109 67, NCS S 4232-Y49R.	Yksivärinen 6 Tasaisenharmaa 6 Tässä kirkon torni on jostain syystä saanut sinertävää sävyä (R20B) ja SPYin talon katon koemaalauspinta on saanut vielä enemmän sinertävää sävyä (R33B) ja on lähinnä luumun värinen. Molemmat ovat siis hyvin tummaa harmaata, jossa on häviähdys pinkkiä. Katon väri ei kuitenkaan ole ruma; ja se sijoittuu aika hyvin taustaansa vasten. Minua erityisesti miellyttää se riipaiseva vivahde punaista, joka kalkiseinään on tässä valokuvassa ilmaantunut. Se näkyy myös alapuolisissa seuraavissa kahdessa valokuvassa nro 7 ja 8. Tämä kellertävän seinän pieni särähtävä riipaisu punaista esiintyi alkuperäisestä kalkkimalista säilyneissä fragmenteissa ja sitä on ollut varsin vaikea saada esiin koemaalauspinnoissa ilman, että koko väri muuttu ruskeaksi tai roosaksi.	Vaaleanruskea 6 Vaaleanharmaa 6
Sateella. Valokuva 7 Kirkon kivitorni: RGB 36 34 36, NCS S 8601-R50B. Kirkon vaalea katto: RGB 83 77 69, NCS S 6705-Y43R. Rapattu pilasteri (KASTUNEENA): RGB 68 64 59, NCS S 7304-Y44R. Kuivana säilynyttä rapattua palkistoa: RGB , NCS S . 1:3 palkistomaali: RGB 79 80 75, NCS S 6902-G20Y. 1:5 palkistomaali: RGB 105 105 105, NCS S 5900-N. Punainen bitumimaali: RGB 58 32 29, NCS S 7711-Y90R. Punainen piipunpelti: RGB 39 29 27, NCS S 8505-Y83R. Tummempi kattomaali: RGB 78 70 70, NCS S 6903-R. Vaaleampi kattomaali: RGB 109 100 95, NCS S 5705-T64R. Tummin kalkkimaali: RGB 55 36 16, NCS S 7815-Y49R.	Yksivärinen 7 Tasaisenharmaa 7 Katto ei juurikaan erotu märästä rappauspinnasta. Sen sijaan kalkkimali erottuu hyvin vaaleista pilastereista ja palkistosta. Huomattava ero on SYPin katon tumman koemaalauspinnan punaisuudessa (R) verratuna kirkon tornin punaisuuteen (R50B)	Vaaleanruskea 7 Vaaleanharmaa 7
Sateen jälkeen. Valokuva 8 Kirkon kivitorni: RGB 64 62 61, NCS S 7501-Y67R. Kirkon vaalea katto: RGB 82 77 69, NCS S 6805-Y38R. Rapattu pilasteri: RGB 132 127 115, NCS S 4807-Y29R. 1:3 palkistomaali: RGB 128 121 112, NCS S 5006-Y44R. 1:5 palkistomaali: RGB 137 133 123, NCS S 4605-Y29R. Punainen bitumimaali: RGB 82 59 55, NCS S 6811-Y85R. Punainen piipunpelti: RGB 63 44 40, NCS S 7509-Y83R. Tummempi kattomaali: RGB 98 86 76, NCS S 6209-Y55R. Vaaleampi kattomaali: RGB 133 119 102, NCS S 4812-Y45R. Tummin kalkkimaali: RGB 115 80 42, NCS S 5529-Y48R.	Yksivärinen 8 Tasaisenharmaa 8 Vaalean maitosuklaan ruskea katto ei jäsennä rakennusta. Tämä on taulukon valokuvista ainoa, jossa SYPin talon katon koemaalauspinta on keltaisempi (Y55R) kuin kirjon tornin kylki (Y67R). Digitaalisesti maalattu seinäpinta kuvassa "Yksivärinen 4" osoittaa, että tämä keltaisuus jäsentää rakennusta hyvin; yhdessä vaalean pilasterin ja vaalean palkiston kanssa.	Vaaleanruskea 8 Vaaleanharmaa 8
Ilta-auringossa Valokuva 9 Kirkon kivitorni: RGB 92 54 34, NCS S 6423-Y66R. Kirkon vaalea katto: RGB 140 92 56, NCS S 4533-Y57R. Rapattu pilasteri: RGB 176 134 103, NCS S 3129-Y58R. 1:3 palkistomaali: RGB 202 149 104, NCS S 2138-Y54R. 1:5 palkistomaali: RGB 191 141 111, NCS S 2531-Y63R. Punainen bitumimaali: RGB 99 37 29, NCS S 6127-Y89R. Punainen piipunpelti: RGB 121 45 33, NCS S 5335-Y86R. Tummempi kattomaali: RGB 90 52 39, NCS S 6520-Y75R. Vaaleampi kalkkimaali RGB 136 87 60, NCS S 4730-Y64R Tummin kalkkimaali (VARJOSSA): RGB 68 48 29, NCS S .7315-Y51R	Yksivärinen 9 Tasaisenharmaa 9 Ilta-auringossa ja voimakkaassa sivuvalossa tumma ruskea koemaalauspinta (nro 4) taas näyttää hyvältä. Tässä myös sivuvalo korostaa katon kauniita rakenteita ja rakennuksen piirteitä.	Vaaleanruskea 9 Vaaleanharmaa 9
28.4.2009 koemaalauspintojen värisävyt käytiin määrittämässä henkilönostimella paikanpäällä. Valokuva 10 Tästä valokuvasta mitattuna: Tumman ruskea koemaalauspinta irtopellissä: RGB 139 121 118, NCS S 4508-Y86R. Kattopellin aallonharjan kohdan vaakasuora ruskea pinta: RGB 147 130 129, NCS S 4207-Y94R. Katolla paikan päällä NCS-värikartalla mitattuna: 1:3 palkistomaali: NCS S 2005-Y70R. 1:5 palkistomaali: NCS S 2005-Y50R tai -Y60R; täyshimmeä. Punainen bitumimaali: NCS S 4550-Y70R; himmeä tai täyshimmeä. Tummempi kattomaali: NCS S 7010-Y50R; märkänä puolikiiltävä, kuivana himmeä.	Tutkimuspäivänä sää oli pilvipoutainen. Kattopetien lämpötila oli 0 °C ± 3 °C ja ilman suhteellinen kosteus oli luokkaa 89 %. Edeltävänä aamuyönä oli satanut vettä. Nämä seikat vaikeuttivat värisävyjen määrittämistä. Alkuperäiseen pellinpalaan verrattuna todetiin, että koemaalauspinnan lateksimaali on todellakin muuttunut hieman suunniteltua vaaleammaksi. Ei riitä, että lehteilee väriviuhkaa ja yrittää päätää, mikä väri eniten muistuttaa julkisivun väriä. Vätinäytteet tulee laittaa suoraan seintäpinnalle. Niissä ei saa olla vertailuyhtteyden katkaisevia valkoisia reunuksia. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 10] Jotta voitaisin valita oikea pinnoitemateriaali, täytyy ottaa huomioon pinnoitteen ominaisuudet - kiiltävä vai himmeä, kuultava vai peittävä? [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 11]

*) Adobe Photoshopin kaltaisella, mutta maksuttomalla GIMP-kuvankäsittelyohjelmalla
www.gimp.org
alkuperäisen ja nykyisen rakennuksen ja sen koemaalauspintojen värimaailmaa esittävien valokuvien värit analysoitiin katon, vaalean pilasterin ja vaalean räystäsmaalin kohdilta.

Vertailukohtina pidettiin valokuvissa näkyvän Raahen kirkon graniittista tummaa tornia, kirkkosalin vaaleaa katon lapetta ja värivalokuvissa lisäksi SYPin talon bitumimaalattua katonlapetta ja piipunkylkeä.

GIMP-kuvankäsittelyohjelman antamat RGB-sävyt muutettiin Internet Explorer -selaimen ja internet-linkin
www.i2studios.com/index.php?Page=http://www.i2studios.com/ncs/
avulla NCS-värikoodeiksi:

**) GIMP-kuvankäsittelyohjelmalla valokuvien koemaalauspintojen värisävyllä maalattiin digitaalisesti koko katto, koko peltinen palkisto ja vastaavasti koko kalkkimaalattava rappauspinta.

Otettuja valokuvia tarkkailemalla voidaan todeta, että yhdenkään valokuvan koemaalauspinta ei anna vaikutelmaa keltaisesta pinnasta. Saman käsityksen saa, kun sävyt sijoitetaan NCS-väriympyrään:

Natural Colour System - NCS on kehitetty Ruotsissa. Sieltä sen käyttö on levinnyt ympäri maailman. Järjestelmä perustuu siihe, miten ihminen näkee värit. Järjestelmän luomisvaiheessa sadat ihmiset saivat katsoa ja arvioida värinäytteistä. NCS siis kertoo miten ihminen näkee värin. Sitä vastoin koodi ei kerro mitään siitä, miten eri väriaineksia tulisi sekoittaa, jotta haluttu väri syntyisi maaliin. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 45]

NCS:n perustana on kuusi pääväriä, kuusi kiintopistettä, joiden mukaan kaikki normaalinäkökykyiset ihmiset hahmottavat värit. Kaikki muut värit määritellään etäisyytenä näistä pääväreistä. Arvioidaan: Miten suuri yhtäläisyys tällä värillä on keltaisen, punaisen, sinisen, vihreän, valkoisen tai mustan kanssa. Vastaus tähän kysymykseen kertoo, miltä väri näyttää, mutta ei kerro millä pigmenteillä maali pitäisi sävyttää, jotta se väri syntyisi. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 45]

Väriympyrään voidaan sijoittaa mikä tahansa väri riippuen siitä, miten paljon siinä on samanlaisuutta puhtaan keltaisen, punaisen, sinisen tai vihreän kanssa. Tätä värin ominaisuutta kutsutaan värisävyksi. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 46]

NCS- väriympyrä, jossa on esitetty vektorien avulla se miten valokuvissa kirkon tormin värin sävy (viivän pääty ilman palloa)
suhtautuu SYPin talon tummempaan koemaalauspintaan (pallo kunkin viivan päädyssä)

Poikkeuksellinen vertailupari tässä NCS-väriympyrässa on pitkä ruskea kaari kuvan oikeassa alaneljänneksessä. Kyse on sateella otetusta valokuvasta, jossa kirkon torni näkyy hyvin tummana violettina (R50B) ja SYPin talon katon koemaalauspinta näkyy aavistuksen punertavana harmaana (S 6903-R).

Kuvan oikeassa alaneljänneksessä on myös toista poikkeuksellista vertailuparia kuvaava vektori, jossa molemmat värit ovat hyvin tummia harmaita, jotka vivahtavan pinkkiin - ja vielä siten, että SYPin talon katon koemaalauspinta on sinisempi (R33B) kuin kirkon tornin kylki (R20B). Kyse on pilvisenä päivänä otetusta valokuvasta.

Väriympyrän oikeasta yläneljänneksestä näkee, että ympyrässä on ainoastaan yksi vertailupari, jossa SYPin talon koemaalauspinta oli keltaisempi (Y55R) kuin kirkon tornin kylki (Y67R) - kyseessä on sateen jälkeen otettu valokuva. Tätä vertailuparia ei pidetty kovin edustavana.

Muissa vertailupareissa SYPin talon katto vivahtaa punaiseen. Tämä saattaa johtua siitä, että maalatessa siveltimeen tarttuu vanhaa punaista jauhomaista maalia, joka värjää siveltävää koemaalierää.

Voidaan todeta, että kaikissa muissa vertailupareissa ei ole suurta haittaa, jos koemaalauspinnan väriä muutetaan vähän keltaisemmaksi. Tämän ajateltiin todennäköisesti myös vähentävän yllä mainittuja sinertävän maalipinnan vaikutelmia.

Siis kun vanha koemaalipinta oli NCS S 7010-Y50R, niin tilattavan koemaalipinnan värin sävy saa olla luokkaa Y45R tai jopa Y40R.

Väri ei ole pelkkää sävyä, siihen kuuluu myös muita ominaisuuksia. Näitä ominaisuuksia nimetään puhekielessä sanoilla: voimakas, haalea, kirkas, murrettu. NCS-järjestelmän käsitteistössä nämä ominaisuudet yhdistetään sanaan vivahde (nyanssi). Vivahde on kolmen ominaisuuden yhdistelmä: mustuuden, valkoisuuden ja värikylläisyyden. Tarkastellaan: kuinka paljon tässä värissä on mustuutta; kuinka paljon valkoisuutta; kuinka paljon tässä on tämän sävyn värikylläisyyttä? Vaaleanvihreää siis verrataan mustaan, valoiseen ja kirkkaanvihreään. ... Ruskeaa verrataan mustaan, valkoiseen ja kirkkaimpaan oranssiin, minkä voit kuvitella. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 47]

NCS- värikolmio, jossa on esitetty vektorien avulla se miten valokuvissa kirkon tormin mustuus ja värikylläisyys (viivän pääty ilman palloa)
suhtautuu SYPin talon tummempaan koemaalauspintaan (pallo kunkin viivan päädyssä).
Vasemmassa reunassa olevat numerot kuvaavat mustuuden astetta ja alhaalla olevat numerot kuvaavat värikylläisyyden astetta.

NCS-värikolmiosta huomataan, että kaikkien vertailuparien värikylläisyys on jotakuinkin sama, erot vertailuparien värikylläisyydess ovat korkeintaan luokkaa ±5 yksikköä.

Sen sijaan vertailuparien värivivahteiden mustuudessa on keksimäärin 5-15 yksikön eroja siten, että SYPin talon katon koemaalaupinta koetaan liki aina vähemmän mustana (eli valkoisempana) kuin kirkon tornin kylki. Ainoan poikkeuksen tekee suorassa myötävalossa otettu valokuva, jossa SYPin talon katon koemaalauspinta on jopa hieman (5 yksikköä) mustempi kuin kirkon tornin kylki.

Pilvisellä (tai sateisella) ilmalla kuvattujen valokuvien vertailuparien erotusten keskiarvo on

Pilvisellä ja sateisella ilmalla kuvatuissa valokuvissa näkyvien kirkon tornin ja SYPin koemaalauspinnan värivivahteiden erotusvektoreiden keskiarvo.

Siis jotta SYPin talon katon koemaalauspinta vaikuttaisi jotakuinkin yhtä tummalta ja värikylläiseltä kuin Raahen kirkon tornin kylki, niin uuden koemaalin pitäisi olla noin 13.5 %-yksikköä mustempaa ja ja noin 3,25 %-yksiköä vähemmän värikylläistä kuin nyt tilattu koemaalierä NCS S 7010-Y50R, eli tilattavan maalierän pitäisi olla luokkaa NCS S 8407-Y??R.

Lisäksi on muistettava se, että varhaisissa valokuvissa kirkon kyljen graniitit olivat juuri edeltävästi hakattuja ja kirkon kylki todennäköisesti oli tuolloin tummempi ja ainakin puhtaampi kuin nyt.

Jos näissä laskelmiin otetaan tasoittavana tekijänä mukaan ne kaksi valokuvaa, jotka oli otettu pilvettömänä päivänä/iltana ja joiden antamaan väriin oltiin tyytyväisiä, niin laskelma hieman muuttu:

Kaikkien kuuden valokuvan vektoreiden keskiarvo.

Tämän perusteella tilattavan uuden koemaalauserän pitäisi olla luokkaa NCS S 7807-Y??R.

Kirjallisuden perusteella tiedettiin, että "Jos värinäyte on keltaruskea, nähdään julkisivun ennemmin keltaisena kuin ruskeana. Jos valitset punaruskean näytteen, pidetän julkisivua punaisena. Ei ehkä rumana - mutta ei sellaisena kuin halusit." [Mikä talolle väriksi s. 83].

Mikäli värinäytteitä käytetään värivalinnassa, pitää siis valita tummempi ja murretumpi väri kuin se, mitä halutaan. Värinäyte voi näyttää rumalta ja ikävältä valkoista taustaa vasten ja verrattuna värikartan iloisiin, kirkkaisiin muihin väreihin. Mutta uskaltakaa valita se "likainen" väri - väri vaalenee ja kirkastuu julkisivussa. [Fridell et Svedmyr: Mikä talolle väriksi. Kustannus Oy Hakkuri 2004. Sivu 50]

Yhteenvetona NCS-värikolmion ja NCS-väriympyrän avulla tehdyista analyyseista on, että tilattavan maalierän mustuus ja värikylläisyys saavat olla luokkaa 8505 tai 8010 ja värin sävy luokkaa Y45R tai Y40R.

Kirjallisuuden neuvona on, että "Jos päädyt ruskeaan väriin, älä valitse värikylläistä värinäytettä.Valitse sen sijaan harmahtava näyte. Väri havaitaan julkisivussa voimakkaampana ja usein myös vaaleampana." [Mikä talolle väriksi s. 83]

Koemaalauseriksi siis tilatiin NCS S 8505 Y40R ja NCS S 8010 Y45R. Lisäksi tarvittiin (peltisiä palkistoja varten) väriä, joka vuonna 2008 saatiin laimentamalla ruskeaa NCS S 7010-Y50R puhtaanvalkoisella. Lisäksi tarvitaan 1 purkki huomattavasti tummempaa ruskeaa/likimustaa ei-historiallisia rakenteita varten.

Tilattiin siis WIBO Rostskyddsfärg -värit
- NCS S 8505 Y40R
- NCS S 8010 Y45R
- NCS S 7010-Y50R
- vit
- svart

Lisäksi tilattiin myös Jupex 45 -kiinanöljyä WIBO Färg AB:sta.

Niitä testattiin koepuhalluspinnoille:

Mustaa, tummanruskeaa ja vaaleanruskeaa WIBO Rostskyddsfärg -maalia koemaalattuna kuivajääpuhaletuille ja liuotinpestyille pelleille, myös sauman kohdalle.
Jostain syystä vaalean ruskean maaierän keltainen (keltaokra?, kultaokra?) pigmentti nousi maalin pintaan
(kuvassa pensselinvarren vieressä keltaiseksi muuttunut maalipinta,
kuvassa keskisormen kohdalla samaa maalia ja toivotun kaltaista maalipintaa, josta keltainen on hangattu pois.)
Ilmeisesti syynä oli se, että koemaalauksissa levitimme liian paksun maalikerroksen ja samanmerkkisesti varautuneet pigmenttihiukkaset pääsivät ajelehtimaan maalin
sisällä ennen kuin sen pinta kuivui.

Maaleja testattiin myös julkisivulle:

Uusi ruskea komaalauspinta entisten ruskeiden päällä.
Myös vaalean ruskean räystäsmaalin koemaalauspinnat on tehty osin uusiksi ja nyt myös räystään ulkopinnan päälle.

Tätä uutta ruskeaa väriä pidettiin miellyttävän voimakkaana, puhtaana ja tummana värina.

Tässä vaiheessa selvittelytyötä urakoitsija ilmoitti, että maalaaminen aloitetaan viikon kuluttua, joten tähän väriin tyydyttiin. Se on hieno väri, tekee kunniaa takana näkyvälle Raahen kirkolle, jättää tilaa vaalealle korsiteelliselle palkistolle.

Nämä maalit siis tilattiin koko katon ylimaalausta varten.

Hiusten halkomista kannattaa välttää. Ympäristön heijastukset ja auringonvalon vaihtuva sävy muuntelevat joka tapauksessa lopputulosta; talo on eri päivinä hieman eri värinen. Vanhat pigmentit, varsinkin maavärit, vaihtelevat aina tietyissä rajoissa, ja on turhaa jahdata juuri tiettyä vivahdetta. Tärkeämpää on, että pigmentti on aineena sitä alkuperäistä, siis vaikka okraa tai terraa. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 559]

Värimittarilla voidaan pigmentin väri määritellä täsmällisesti ja sille luoda tarkka koipio toisilla pigmenteillä, mutta tämä toimii vain standardivalossa. Kun valo muuttuu, pigmentin heijastama värikin muuttuu, ja vain aito pigmentti seuraa aidolla tavalla valon vaihtelua. Tätä ilmiötä sanotaan metamerismiksi. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 559]

Valitessani aikanaan oman taloni väriä suosittelin sitä ensin eräälle tuttavalla - näin sain sen nähdäkseni luonnollisessakoossa.Vasta sitten maalasin oman taloni. Joka toisella kerralla kotiin tullessani huomasin sen jääneen liian vaaleaksi, joka toisella kerralla se näytti taas aivan lian tummalta. Täytyy tyytyä siihen, että tulos on keskimäärin onnistunut. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 560]

Vuoden 1949 tilasto asuinrakennusten maalauksista kertoi, että Kainuun takamailla taloista 81 % oli harmaita, 18 % punaisia ja 1 % muun värisiä. [Panu Kaila: Talotohtori. 10. painos. WSOY. Porvoo 2003. s. 599]