Jugend. Kirjallisuustutkimus.

SYPin talo ja Jugend

Tämä on kirjallisuustutkimus, jolla pyritään hahmottamaan Raahen Yhdyspankin entisen toimitalon suhdetta suomalaiseen jugendiin. Luettavuuden helpottamiseksi lähdeviiteett on esitetty harmaalla värillä.

Jugendin luonnehdintaa
Kansallisromanttinen karelianismi
Suomi 1800/1900 -lukujen vaihteessa
Yhteiskunta 1800/1900 -lukujen vaihteessa
Uusi tyyli - Art nouveau syntyy
Vuosisadanvaihteen 1800/1900 kaupunkisuunnittelua
Koti kokonaistaideteoksena
Jugendin julkiset tilat
Jugendin ornamentiikka
Jugendin kiinteä sisustus
Jugend-sisustus
Sähkövalo
Muutoksia rakennustekniikassa
Jugend-aikakauden hiipuminen
Judendia seuranneet tyylikaudet
Jugend-taiteilijoiden myöhemmät vuosikymmenet
Jugendin aliarvostuksen aika
Jugend yhteiskunnan muutoksissa
Jugendin uusi arvostus
Kirjallisuutta

Jugendin luonnehdintaa

1800- ja 1900-lukujen vaihteen teollistuneessa Euroopassa jugendin ajatusmaailma edusti romanttista, utopistista unelmaa vaalimalla paluuta käsityöläisyyden aikaan. Teollisen tuotannon persoonaton hengettömyys haluttiin korvata yksilöllisellä kädenjäljellä. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Eliel Saarisen, Armas Lindgrenin ja Herman Gezeliuksen itselleen suunnittelema asuin- ja ateljeekoti Hvitträsk (1902).
Ruokasali. Valokuva vuodelta 2008.

1900-luvun alun lehdistössä ei mainittu sanaa jugend. Jos rakennuksen tyylistä jotain mainittiin, oli kyseessä "uuden tyylin mukainen talo". Uusi tyyli nimettiin jugendiksi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 19. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Jugendin ideologien mielestä läntisen maailman oli käännettävä katseensa taaksepäin ja palattava aikoihin, jolloin käsityöllä, yksilöllisellä ja huolellisella kädenjäljellä oli vielä arvoa. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

(Jugendissa) halveksittujen kaupunkien vastakohta oli puhdas luonto, jonka kieltä haluttiin nyt siirtää ihmisen luomiin rakenteisiin. Materiaalien oli näytettävä aidoilta, värien oli oltava luonnonmukaisia - pehmeä punainen, vaaleankeltainen, tumma vihreä ja harmaa halitsivat jugendin palettia. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Kansallisromanttinen karelianismi

Vaikka jugend tuomitsi vanhojen tyylikausien kertaamisen, silläkin oli omat historialliset juurensa. Keskiajan käsityöläistraditiosta etsittiin tukea huonekalutaidetta tervehdyttävälle yksilölliselle käsityölle. Ajatus arkkitehtien johdolla luodusta rakennus- ja sisustustaiteen saumattomasta kokonaisuudesta perustui gotiikan kokonaisvaltaiseen estetiikkaan, joka jäljitteli akkitehtuurissa luonnon orgaanista kasvua puhtaita geometrisia muotoja unohtamatta. Luonnonaiheiden korostaminen ihmisen luomien klassisten muotojen sijasta oli sukua rokokoon esinekulttuurille sekä japanilaisen taiteen epäsymmetrisyydelle ja vapaamuotoisuudelle. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan itselleen suunnittelema taiteilijakoti Kalela (1895). Valokuva vuodelta 2008.

Jugendin esivaihe, kansallisromanttinen karelianismi, syntyi 1890-luvulla karjalaisen talonpoikaiskulttuurin innoittamana. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Taidemaalari Pekka Halosen itselleen suunnittelema taiteilijakoti Halosenniemi (1902). Valokuva vuodelta 2008.

(Lopulta) karelianismi tuli tiensä päähän. Suomi haluttiin tehdä tunnetuksi modernina länsimaana, eikä slaavilais-bysanttilaiseen puunkäsittelyperinteeseen ja muinaissuomalaisuuteen viittaava karelianismi sopinut näihin kuvioihin. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Suomi 1800/1900 -lukujen vaihteessa

Historiamme ja siihen liittyvät valtasuhteet eivät ole voineet olla vaikuttamatta käytettyihin työtapoihin ja menetelmiin. [Maalarimestari Kalevi Järvinen kertoo mm. venäläisen ja ruotsalaisen kalkkimaalauksen erosta kirjassaan "Kalkki. Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt, s. 7. Kustannus Oy Hakkuri. 2005"]

Elinkeinoelämän vapautuminen, alkava teollistuminen ja liikenteen kehitys vilkastuttivat Suomen talouselämää 1860-luvulta alkaen. Kehitys kasvatti myös kaupunkeja, erityisesti pääkaupunki Helsinkiä. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 16. Plataani Oy. Espoo 2002]

Merkittävin kaupungin kasvun syy oli teollisuuden kasvu. 1890-luvun Helsingistä oli tullut Suomen suurin teollisuuskeskus, jonne siirtyi ongelmaksi kehittynyttä maaseudun liiallista väestönkasvua eli tilatonta väestöä. Myös muut talouden osa-alueet, kuten pankki- ja vakuutustoiminta kehittyivät. Kaupungin ja väkiluvun kasvu teki rakentamisesta kasvualan, mitä helpotti vapaus perustaa osakeyhtiöitä. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 16. Plataani Oy. Espoo 2002]

Helmikuussa 1899 keisari Nikolai II antoi manifestin, jonka tarkoitus oli selkiyttää Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välistä lainsäädäntöä. Suomalaiset tulkitsivat julistuskirjan hyökkäykseksi Suomen erillisasemaa ja perustuslaillista järjestelmää vastaan. Kansalaiset aktivoituivat, ja maaliskuussa 1899 ylioppilaat keräsivät lähes puolen miljoonan allekirjoituksen Suuren adressin, joka oli osoitettu keisarille ja jonka tarkoitus oli saada keisari perumaan helmikuun manifesti. Keisari ei kuitenkaan ottanut adressia vastaan eikä myöskään adressia Pietariin viemään lähtenyttä 500-henkistä suurta valtuuskuntaa. Kun keisari Nikolai II näin osoitti olevansa sanojensa takana ja yhtenäistämispolitiikan kannattaja, suomalaisten vastarinta alkoi organisoitua. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 18. Plataani Oy. Espoo 2002]

Keskeisin yhtenäistämispolitiikan kysymys ei niinkään ollut valtiopäiväjärjestelmään puuttuminen, kuten suomalaiset halusivat tulkita sitä, vaan Venäjän ja Pietarin turvallisuuden takaaminen. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 18. Plataani Oy. Espoo 2002]

Kun vuonna 1902 Suomen sotaväki päätettiin lakkauttaa, monet upseerit erosivat ennen kuin joutuivat pakosta lähtemään virastaan. Osa heistä siirtyi liike-elämään. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 19. Plataani Oy. Espoo 2002]

Yhteiskunta 1800/1900 -lukujen vaihteessa

Työväestölle tarkoitetut suuret kiviset asuinkasarmit eivätyleistyneet Suomessa päinvastoin kuin eräissä muissa Euroopan maissa. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 33. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Kerrostaloasuminen oli aluksi ensisijaisesti ylempien sosiaaliluokkien asumismuoto, mikä heijastui monin tavoin rakennustapaan. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 32. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Nykyään talot pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti, halvalla ja vähällä työvoimalla. Jugendtyyliin koristeltu talo tulisi käsityön määrän takia maksamaan suuria summia. Toisin oli 1900-luvun alussa. Työvoima oli hyvin halpaa ja sitä oli tarjolla lähes rajattomasti. Koristeornamentiiikan tekoa ei hinnan takia tarvinnut vältellä. Maailma oli toisaalta työntekijöille kova. Rakennuttajan rahaa ei kulunut työntekijöiden eläke- tai vakuutusmaksuihin. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 19-20. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Raahen Yhdyspankin entisen toimitalon julkisivujen rautaornamentit on takonut seppä Kusti Kasurinen. Seppä Kasurinen oli syntynyt Maaningalla 1887. Hän oli saanut oppinsa seppä Rautiaselta Sonkajärvellä. 1910 hän lähti Raahen kirkon työmaalle sepäksi. Häntä houkutteli mukaan kirvesmies Heikki Kusomanen, joka oli ollut mukana monilla Stenbäckin kirkkotyömailla rakennusmestari Sakari Halosen matkassa. Sakari Halonen oli mestarina useilla Stenbäckin kirkkotyömailla. Raaheen oli menty talvella 1909/1910 hiihtäen. Puoliso, 2-vuotias esikoinen sekä 2 päivän ikäinen vastasyntynyt jäivät kotipaikkakunnalle Ylä-Savoon. Kuosmanen ja mukana ollut Antti Rinne olisivat halunneet matkustaa junassa, mutta koska Kusti Kasurisella oli rahat vähissä, olivat muutkin päättäneet lähteä suksella. Matka oli taitettu kahteen päivään, välillä oli yövytty Pyhännällä talossa. Reissut Ylä-Savosta Raahen ja Oulun suuntaan olivat tuohon aikaan olleet melko tavallisia, Oulusta haettiin hiihtämällä mm. suolaa. Muu perhe seurasi Raaheen maaliskuussa 1910, äiti Adan lisäksi tyttäret Hanna (s. 1908) ja Aino (minun äitini), joka oli syntynyt tammikuussa 1910. Myöhemmin perheeseen syntyivät vielä Aili (1914) ja Veikko (1919). Raahessa Kusti Kasurinen oli aluksi seppänä kirkon työmaalla. Kivimiesten piikkien teroittamisessa oli paljon työtä. Sen lisäksi hän lienee tehnyt kirkkoon erilaisia takorautaosia. Tiedossa ei ole, oliko työmaalla toista seppää; todennäköisesti ei.Kirkon valmistuttua seppä Kasurinen oli ensin varvissa kapteeni Elfvingin töissä, niittaamassa laivoja. Sitten hän oli töissä Haapaniemen pajalla, jonka myöhemmin osti itselleen. Sisällissodan myllerryksissä Kusti Kasurinen päätyi Tammisaaren vankileirille, koska oli ollut mukana Raahen työväenyhdistyksen toiminnassa. Paja piti myydä Raahen Osuuskaupalle. Kusti Kasurinen pääsi palaamaan Tammisaaresta nälkiintyneenä ja kansalaisluottamuksen menettäneenä Raaheen, jossa palaili vähitellen hoitamaan sepän ammattiaan. Ilmesesti 1910-luvun lopulla lopulla hän pystyi jälleen ostamaan pajan käyttöönsä. Pajassa oli hänen apunaan takoseppiä ja pajapoikia. Lapinlahdelle muutto tuli ajankohtaiseksi lääkärin suositeltua jatkuvasta yskästä kärsineelle ukille sisämaan ilmastoa. Muutto tapahtui tyttärien koulun loputtua 1921. [Seppä Kusti Kasurisen tyttären poika, arkkitehti Hannu Puurunen, 2007, julkaisemattomia muistiinpanoja]

Vuosisadan alun palvelijakulttuuri näkyy ruokasalin ja keittiön sijainnissa: keittiö ei ole heti ruokasalin vieressä, vaan tilojen välissä on käytävätila varastokaappeineen. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 53. Plataani Oy. Espoo 2002]

Tilojen välimatka erotti palvelijattaret keittiöön ja omaan huoneeseensa ja herrasväen omaan tilaansa. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 53. Plataani Oy. Espoo 2002]

Helsingissä vuosina 1890-1910 rakennetuista 740 asuintalosta yli 40 prosenttia oli osakeyhtiöiden omistuksessa ... Muissa kaupungeissa yhtiörakentaminen oli harvinaista. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 19. Plataani Oy. Espoo 2002]

Osakeyhtiö ja perikunta ovat ovat valitettavan usein riitaisia ja siksi ne ovat arvotalon huonoimmat omistusmuodot.

Uusi tyyli - Art nouveau syntyy

(Ennen jugendin aikakautta, 1800-luvun lopulla) pääjulkisivujen koristeluun lainattiin vapaasti erilaisia muotoaiheita arkkitehtuurin historiasta (historismi). 1800-luvun viime vuosikymmenien arkkitehtuuria on luonnehdittu muun muassa nimellä uusrenessanssi. Nimitys soveltuukin hyvin monien tuon ajan kerrostalojen julkisivuihin, jotka mustuttavat mittasuhteiltaan ja koristelultaan italialaisia renessanssipalatseja. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 23. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Venäjän vallan loppuaikana eli sortovuosina maamme taiteilijat ja arkkitehdit etsivät sisustustaiteessakin kansallista identiteettiä ja hakivat ideoita kansantaiteesta. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 98. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa katseet kääntyivät kohti saksalaista ja anglosaksisia esikuvia, ja kansallisromanttinen jugend syrjäytti karelianismin. Ideoita haettiin nyt keskiaikaisista linnoista, harmaakivikirkoista ja kotimaisesta luonnosta, minkä lisäksi mukaan sekottui pohjoista arkaaisuutta ja kansallisia symboliarvoja. Kansallisromanttinen jugend oli voimissaan venäläisen ytenäistämispolitiikan puristuksessa. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Vaikutteet kulkivat maasta toiseen näyttelyiden, matkailun sekä taide- ja kulttuurilehtien välitykesellä. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn valmistelusta oli tullut maassamme huomattava kansallisten aatteiden korostaja. Elettiinhän maassamme helmikuun 1999 manifestin jälkeistä ns. ensimmäistä sortokautta. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Suomessa uusi tyyli sai heti erittäin innostuneen vastaanoton, paremman kuin muualla Pohjoismaissa. Suomalaiset arkkitehdit olivat jo etsineet omia kansallisia juuriaan Itä-Karjalan tutkimusmatkoilla, minkä takia jugend sai täällä vahvan kansallisromanttisen sävyn. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 13. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

1900-luvun alun jugendtalojen julkisivuissa luovuttiin klassisen arkkitehtuurin koristemuodoista ja symmetrian tavoittelusta ja alettiin suosia yhtenäisiä vaaleansävyisiä roiskerappauspintoja. (Uusrenessanssin) kipsikoristeet jäivät syrjään; niiden sijaan koristeelliset yksityiskohdat toteutettiin rappauksesta tai luonnonkivestä, jolla verhottiin usein myös pohjakerroksen julkisivu. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 25. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Ja vaikka nykyihmiset kokevat jugendin nostalgisen vahahtavana, niin jos jugendtaloja vertaa aiempiin kruusattuihin renessanssipalatsien mukaelmiin, niin on helppo todeta, että jugend on aikanaan vaikuttanut moderneilta, ilmavalta, henkevältä, rohkealta, selkeältä ja älykkäältä.

Vuosisadanvaihteen 1800/1900 kaupunkisuunnittelua

Monikerroksiset asuin- ja liiketalot ilmestyivät Suomen suurimpien kaupunkien katukuvaan 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Kerrostalorakentamisen esikuvat saatiin ulkomailta: Tukhomasta, Berliinistä, Wienistä ja Pariisista. Ensimmäisenä katukuvan muutos näkyi Helsingissä, jossa rakennustoiminta oli seuraavien vuosikymmenten aikana ylivoimaisesti vilkkainta. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s.12 . Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

1900-luvun alussa Suomeen levisi puutarhakaupunkiaate, jonka asuinaluesuunnittelun esikuvina olivat luonnon helmaan levittäytyvät vanhat yhtenäiset kylämiljööt. Suosituimmat talotyypit olivat omalla tontillaan seisovat huvilat ja rivitalot, jotka sijoitettiin vapaasti maastonmuotojen mukaan. Puutarhakaupunkiaate vaikutti esimerkiksi Helsingin Eiran asemakaavaan, joka toisin ei muotoutunut aivan kaavoittajien tarkoittamaan asuun. Huvilat muuttuivat toteutusvaiheessa pienkerrostaloiksi. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 14. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Suomen kaupunkien rakennuskanta oli lähes poikkeuksetta erittäin nuorta, mutta historiaa lavastettiin nyt paksumuurisilla jugendtaloilla tai kokonaisilla jugendkortteleilla. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Vuosisadan vaihteessa Suomeen kulkeutui kaupunkisuunnitteluihanteita, joissa korostettiin kokonaisvaltaista rakennustaiteellista sommittelua. Ne olivat vastalause maastonmuodoista piittaamattomalle ruutuasemakaavoitukselle, joka arkkitehtien mielestä oli muuttunut insinöörien ja maanmittarien johtamaksi mekaaniseksi tonttien mittaamiseksi. Suomen ensimmäinen asemakaavakilpailu järjestettiin Helsingin Töölön kaupunginosan suunnittelusta vuonna 1898. Töölön asemakaavassa katulinjat kaartuivat luonnonmuotojen mukaan, ja julkisia rakennuksia sijoitettiin kaupunkirakenteen kohokohdiksi uusien asemakaavaihanteiden mukaisesti. Pihasiipien rakentamista rajoitettiin, mutta ajatus yhtenäisistä avoimista korttelipihoista jäi toteutumatta, sillä taloyhtiöt aitasivat omat piha-alueensa. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 15. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Kaupunki antoi tonttipohjat (Katajanokan) rakennuksille ja valvoi rakennustoimintaa, mutta päävastuu rakentamisesta kuului pääoman haltijoille, rakennustöiden tilaajille ja suunnittelijoille. Kaiken takana oli uusi yritteliäs keskiluokka eli helsinkiläiset liikemiehet ja virkamiehet, jotka olivat nousseet uhmaamaan sääty-yhteiskunnan säädöksiä ja pysähtyneisyyttä, sekä erotetut upseerit. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 19. Plataani Oy. Espoo 2002]

Kuvassa vasemalla Helsingin Ullanlinnan kaupunginosan "Schalinin talon" (1902) yksityiskohta.
Kuvassa oikealla Tehtaankatua

Uusien jugendtalojen tieltä purettiin surutta vanhoja puutaloja, joilla ei nähty olevan juuri mitään arvoa. Uuden rakentamisesta kirjoitettiin Turun lehdistössä paljon ja ilmiöön suhtauduttiin käytännössä aina positiivisesti, Vanhojen ja rakkaiden puutalojen katoamista saatettiin säälitellä, mutta niiden säilyttämistä ei vaadittu. Matalat puutalot loivat kaupunkilaisten mielestä kaduille maalaisen leiman, josta oli kasvavassa kaupungissa päästävä eroon. Kivitalojen ja uuden tyylin sen sijaan katsottiin antavan keskustalle arvokasta ja kaupunkimaista ilmettä. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 19. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Kuvassa keskellä näkyvä Raahen Kirkkokatu 20 pankkitalo rakennettiin Jurvelinin puisen kaupatalon kohdalle.

Suomalaista jugendia löytyy erityisesti Helsingistä, Tampereelta ja Turusta, sillä maaseudulle lyhyen aikaa vallalla ollut tyyli ei kovin laajassa mitassa ehtinyt levitä. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 8. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Lönnrotinkatu 29 Helsinki.
Valter Thomén vuonna 1903 suunnittelema Helsingin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan talo,
nk. Vanhan Poli, jota pidetään yhtenä suomalaisen jugendin ja kansallisromantiikan merkittävimpänä edustajana

Lisäksi taidetta rahoittava, rakentava ja ylläpitävä yhteisö ehti oppia jugend-tyylin ominaispiirteet ja näin ollen luomukset pystyttiin ammattitaitoisesti toteuttamaan.

Jugendin elinedellytyksillä oli siis yhteiskunnan ja kaavoittajan tuki.

Koti kokonaistaideteoksena

Jugend oli arkkitehtien, taidemaalareiden, kuvanveistäjien ja käsityöläisten yhteinen luomus. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Huvilat ja huvilakaupunginosat noisivat 1900-luvun alussa asumisen ihanteeksi. Luonnonläheisen yksityiskodin unelma tuli Englannista, mutta se ei poikennut paljoakaan suomalaisten perinteisestä tavasta asua puutarhojen ympäröimissä puisissa kaupunkitaloissa. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Jugendkauden ihannoiduin asumismuoto oli yksityistalo, huvila, joka sijoitettiin mielellään komealle näköalapaikalle niin, että vaikutelma oli paitsi dramaattinen myös luonnonläheinen: näytti siltä että rakennus nousisi suoraan peruskalliosta [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Arkkitehtien Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen asuin- ja ateljeerakennus Hvitträsk (1902).

myös Eiraan, Helsingin eteläkärkeen, rakennettiin ensimmäiseen maailmansotaan mennessä jugendhenkisiä, huvilamaisia pienkerrostaloja. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Eiran vieressä sijaitsevan Helsingin Ullanlinnan kaupunginosan Huvilakatua.

1800-luvun lopulla suunnittelijat eivät olleet vielä eriytyneet omiksi ammattiryhmikseen, vaan sama suunnittelija vastasi sekä rakennuksen ulkoasusta että rakenteista. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s.12 . Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Kaiken tuli sopia kaikkeen: Kodit, joissa yksi huone oli sisustettu uusrenessanssi- ja toinen uusbarokkityyliin, olivat pölyttynyttä historiaa. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Koti kokonaisuudessaan ymmärrettiin taideteokseksi, mutta ihanne oli niin vaativa, että se toteutui vain ajan mestareiden itselleen, toisilleen ja eritäin varakkaille asiakkaille suunnittelemissa asunnoissa: Kalelassa (1895), Halosenniemessä (1902), Hvitträskissä (1902), Visavuoressa (1903) ja parhaiten tietenkin Suur-Merijoella (1904), missä kaikki oli niin valmista, että asukkaiden oli pakko elää sisustuksen ehdoilla. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Hvitträsk. Näkymä tuvasta kohti ruokasalia. Valokuva vuodelta 2008.

Asunnon suunnittelussa keskeistä oli edustavuus. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 33. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Täydellisessä jugendkodissa arkkitehdin johtama suunittelijaryhmä vastasi kaiketa: arkkitehtuurista, huonekaluista, valaisimista, tekstiileistä, koristemaalauksista, kaakeliuuneista ja pienesineistä. Yhtenäistä ilmettä ja tunnelmaa luotiin kalustekokonaisuuksilla, kuten sohva-, seurustelu-, ruokailu- ja takkaryhmillä sekä makuu- ja lastenhuoneen kalustoilla. Kokoavina elementteinä käytettiin seinäpaneeleja, kaakeliuuneja, lasimaalauksia, mattoja, ryijyjä, sekä yhdenmukaisia koristekuvioita. ... huonekalut verhoiltiin huoneen väreihin ja ornamentiikkaan sopivilla kankailla. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Hvitträsk 2008. Pihan yksi sivuovi.

Kokonaisvaltaisen suunnittelun tavoitteena oli viihtyisyys ja onnellinen arki. Sen saavuttamiseksi kodin päivittäisille toimille tarjottiin kullekin omat paikkansa. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Hvitträsk. Lasten leikkihuone. Valokuva vuodelta 2008.

Merkittävien kokonaissisustusten saama julkisuus vaikutti osaltaan siihen, että yhtenäisen visuaalisen ihanne ulotettiin koskemaan myös tavallisempia kotien sisustuksia ja niiden tekstiilejä. Trendi jatkui pari vuosikymmentä. [Leena Svinhuvud kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Tavallisella suomalaisella ei ollut kuitenkaan mahdollisuuksia hankkia jugendhuvilaa tai edes vaatimattomampaa huoneistoa, jossa tyyli olisi voinut kukoistaa laidasta laitaan. Moni sisustikin vain yhden huoneen, lähinnä salin, jugendkalusteilla, kun taas muualla tyydyttiin vanhoihin kertaustyyleihin. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

(Eliel) Saarinen kiinnitti suurta huomiota tilojen toiminnalliseen jakoon ja huoneiden väliseen hierarkiaan. Jokainen huone sai oman värimaailmansa ja koristeornamentinsa, jotka kerautuivat johdonmukaisesti huonekaluissa, tekstiileissä, kaakeliuuneissa, koristemaalauksissa ja sisustusesineissä. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Hvitträsk. Valokuva vuodelta 2008.

Jugendin julkiset tilat

Julkisissa tiloissa tarkoin harkittuihin, tilan käyttötarkoitusta palveleviin sisustusratkaisuihin yhdistyi suomalaiskansallisen identiteetin tavoittelu, joka koettiin yritysmaailmassa jopa kunnia-asiaksi... [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Monet rakennukset olivat jo syntyessään vanhanoloisia, mikä sopi hyvin myös luottamukseen pyrkiville vakuutuslaitoksille ja pankeille. [Pirjo Hämäläinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Olofsborgin porrashuoneet ovat vaatimattomia verrattuna esimerkiksi useisiin 1800-luvun lopun asuinrakennuksiin. Art nouveaun tarkoitus olikin tehdä yksinkertaisuudesta taidetta, joten porrashuoneen koko pieneni, mutta samalla siitä tuli mukava, erilaisin puu- ja maalaustöin hienosti koristeltu tila. [Tero Halonen: Olofsborg - Katajanokan jugendlinnan vuosisata, s. 54. Plataani Oy. Espoo 2002]

Jugendin ornamentiikka

Kaakeliuunien ornamenttiaiheet seurasivat tiiviisti rakennusteollisuuden koristeaiheita. Koska kaakeliuuneja suunnittelivat etupäässä arkkitehdit, oli selvää, että heidän rakennuksissaan siintyivät samat koristeaiheet. Arkkitehdit luottivat 1800-luvun koristemaalareiden kykyyn koristella interiöörit arkkitehtuuriin sopivilla koristeaiheilla. Nämä koristeaiheet olivat kaikille tuttuja antiikista lainattuja ornamentteja.. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 169. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Tapeteissa ja tapettiboordeissa jugend näkyy usein jatkuvana orgaanisena viivana ja monenlaisina kasviaiheina. Suosittuja olivat stilisoidut ruusut, iirikset, liljat, lootukset ja eri vesikasvilajit. Tyylin myöhäisvaiheessa geometrisesti tyylitellyt kasviaiheet yleistyivät. [Kari-Paavo Kokki kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Pariisin maailmannäyttelyn jälkeen kaikki suomalaiset (kaakeli)tehtaat uudistivat mallistonsa. Aikakauslehtimainoksissa maamme kaakelitehtaat mainostivat kilvan suomalaisten arkkitehtien piirtämiä kaakeliuuneja, joiden koristeaiheet esittivät kotimaista flooraa ja faunaa. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 218. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Jugendin ja naturalismin tyylikaudelle tyypillistä oli myös se, että tapettimalleiksi kelpasivat myös monet rikkaruohot, kuten ohdakkeet ja voikukat. Sen sijaan jo kauan mallistossa olleet säätyläisten kasveiksi mielletyt kukat, kuten pionit, väistyivät taka-alalle erilaisten voluutti- ja akanthuslehväklassikkojen kera. Vaikka ruusu kuva-aiheena säilytti suosionsa mallistossa, näkyi ruusumalleissakin jugendin vaikutus siinä, että kerrotut jaloruusut vaihtuivat kauniisti piirrettyihin yksinkertaisiin villiruusuihin. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Raahen SYPin talon pankkisalin alkuperäisen tapetin jugend-kuosi.
Yksityiskohta valokuvasta 1915.

Muodikkaimpia (tapettien) malleja olivat suurikukkaiset naturalistiset kuviot. Näissä oli usein jugendille tyypillinen pelkistetysti piirretty luonnollisen kokoinen kukka, jonka varsi oli taivutettu kauniisti kaartuvaksi joutsenkaulakuvioksi. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Raahen SYPin talon vahtimestarin keittiön mahdollisesti alkuperäistä tapettia. Kuosia löytyy Sanduddin mallikirjasta 1914, numerolla 3572, värisävyinä -3 ja -9.
Vähäinen värisävyjen määrä ja välistä puuttuvat numerot kertovat siitä että kyseinen tapetti on alkuaan vanhempi kuin vuodelta 1914. Tuolloin sitä on ollut enää pari väriä varastossa.
Malli voisi olla vuosisadan vaihteesta, sen kuviossa on jugendin piirteitä ristipistotyönä toteutettuna. Malli siis imitoi kansanomaista judendkuvioista tekstiiliä.

Väritys näissä oli yleissävyltään vaalea, ainakin jos niitä vertaa edellisten vuosikymmenien todella tummiin, lähes mustiin tapetteihin. Mutta vaaleus ei ollut suinkaan valkoista, vaan väreinä suosittuja olivat heleä keväänvihreä, toisaalta myös voimakkaampaa vihreää, roosanpunainen tai joskus hyvinkin voimakas pompeijinpunainen, heleä taivaansininen, keltaista esiintyi harvemmin. Valitettavasti tuolloin käytetyt ns. teoliset tervavärit haalistuivat valon vaikutuksesta niin voimakkaasti, ettei säilyneistäkäänmalleista saa kunnon käsitystä alkuperäisistä väreistä. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Toinen myös jugendille tyypillinen kuosi oli pystyraita, johon oli sijoitettu pienikokoisia tyyliteltyjä kukkakimppuja tai geometrisia kuvioita. Jugend ilmeni niissä itse piirroksen tyylittelyssä sisältäen usein symmetrisesti riippuvia kuvion osia. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

... 1800-luvun vanhoilla koristeaiheilla oli jälleen käyttöä 1900-luvun alkukymmenillä, kun oli hylätty jugendin aaltoilevat, kaartuvat ja taipuvat luontoaiheiden fantasiat. Uudet klassistiset koristeaiheet olivat huomattavasti yksinkertaistetumpia antiikkiaiheita, kuin edellisen vuosisadan, kunnes funktionalismin myötä koristeet katosivat kokonaan arkkitehtuurista.. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 170. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Ornamentiikka ei enää 1910-luvun uutuuksissa ollut kotimaisesta luonnosta lainattu, vaan klassistiset koristeaiheet palasivat niukempina ja tyylitellyimpinä kuin edellisellä vuosisadalla. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 220. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Vaikuttiko lähetyään sisällissotaan liittyvä kärjistyminen siiihen, että koristelu väheni?

Jugendin kiinteä sisustus

Suomalaiset kaakelitehtaat tuottivat uunimalleja, jotka kuvastivat aikansa asumiskulttuurin arkkitehtonisia ihanteita. Uunit seurasivat herkästi arkkitehtuurin virtauksia. Kaakeliuunit eivät yksinomaan lämmittäneet asuntoa, vaan ne kuluivat asunnon kiinteään sisustukseen. Asuntojen sisustuselementteinä kaakeliuunit kuuluvat suomalaisen taideteollisuuden historiaan. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 217. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Uusi aikakausi koitti kaakeliuuneille 1800- ja 1900-lukjen vaihteessa, kun suomalaiset arkkitehdit ja taiteilijat kiinnostuivat niiden suunnittelusta. Uunien tarve oli kova: jo pelkästään Helsingissä kivitalojen määrä kaksinkertaistui lyhyessä ajassa. [Kati Heinämies kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Uuden tyylin arkkitehdit halusivat luoda uuneilla ja takoilla kodikasta tunnelmaa.

Taideteollisuuteen kuuluivat myös kaakeliuunit. Arabian tehdas oli tilannut suomalaisilta suunnittelijoilta uusia malleja ja tehtaan tuotteet palkittiin Pariisista kultamitalilla. Nämä uunit sekä Iiris-huoneen uuni tulivat olemaan esikuvia kaakeliuunien suomalaiselle mallistolle. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Hvitträsk 2008. Vanhempien makuuhuoneen kaakeliuuni.

kansalliiskirjaston joku kuva

Wilhelm Andestenin kaakelitehtaan luettelon 1917 uuni nro 87,
jonka ovat suunnitelleet Valter Thomé ja Karl Lindahl.

Klasiset mallit yleistyivät 1910-luvulla. Valkeat kaakelit, seppele- ja köynösaiheet sekä suuret reliefikaakelit palasivat. Toisaalta suosituiksi tulivat myös jaloilla seisovat, 1700-luvun ruotsalaisista kaakeliuuneista piiretitä saaneet sirot uunit valkealle pohjalle hennosti sinisellä maalattuine kukkakuvioineen. Tällaisia uuneja harrastivat mm. Ivar ja Valter Thomé viimeisiksi jääneissä uunisuunnitelmissaan. [Kati Heinämies kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Valter Thomén suunnittelema kalssinen kaakeliuunimalli.
Kuvalähde www.kansalliskirjasto.fi digitaaliset kokoelmat.

Jugend-sisustus

Jugendin huonekalutaiteeseen kuului materiaaliaitous. Hyvän muotoilijan tehtävä oiottaa huomioon raaka-aineen luontaiset ominaisuudet ja esineen käyttötarkoitus. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Talonpoikaiskulttuuri pinnatuoleineen ja pirtinpöytineen oli suomalaiselle jugendille tärkeä voimanlähde. Kansanhuonekalujen mittasuhteet, vankkarakenteisuus ja kestävyys ohjasivat (Louis) Sparren ja Walter Thomén työtä kun he uudistivat Vanhan Ylioppilastalon sisustuksen (1901). [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Huonekalujen puupinnat sävytettiin hillitysti, muta voimaassävyiset puulajit viimeisteltiin mieluitenvain vahalla, jotta puun oma sävy ja pintarakenne pääsivät esiin. Petsauksessa suosittiin luonnonläheisiä värejä: pehmeää punaista, vaaleaa tai tummaa vihreää, kellertäviä sävyjä tai harmaata. Etenkin makuu- ja lastenhuoneita ja keittiöitä sisustettiiin luunvalkoiseksi maalatuilla kalusteilla. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Hvitträsk. Ruokasali. Valokuva vuodelta 2008.

Suomalainen art noveau yhtenäisti ja kevensi sisustuksia. "Uusi taide" oli vastalause tekstiileiltään runsaille ja monenkirjaville kertaustyylisille sisustuksille, mutta muutoksen toteuttamisessa tekstiileillä oli yhtä lailla merkittävä sija. [Leena Svinhuvud kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Sijoittuminen suhteessa kalusteisiin määritteli tekstiilien muotoa ja sommittelua - mattojen tai verhojen mallit eivät olleet yleispäteviä vaan uniikkeja. [Leena Svinhuvud kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Sähkövalo

Jugendin aikana tapahtui tekninen mullistus, kun lamppuöljystä siirryttiin sähkön käyttöön. Uusi tekniikka ja voimakas tyyli antoivat yhdessä edellytykset valaisinmalleille, joille ei löydy historiallisia esikuvia, mutta jotka loivat perustan tulevien vuosikymmenien kehitykselle. [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Sähkön leviäminen pelkästä valaistuksesta laitteisiin muutti keittiötä, samoin valaistuksen vähittäinen parantuminen. Alettiin neuvoa seinälampun sijoittamista työpöydän yläpuolelle, Kotilieden mallikeittiössä ensimmäisen kerran 1925. [Marja-Liisa Ripatti kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Keski-Euroopassa tuli myöhäisjugendin aikana muotiin sähkövalaisinmalli, jossa yhdistettiin tekstiiliä ja metallia [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Raahen SYPin talon pääjulkisivun alkuperäiset valaisimet.

Arkkitehdit suunnittelivat kansallisromantiikan aikana kokonaissisustuksia ja valaisimet olivat niissä tärkeitä huonekalujen ja kaakeliuunien ohella. Suomalaisten jugendin ajan arkkitehtiet hienoissa sisustussuunnitelmissa on nähtävänä suuri määrä loistavia valaisimia, joista monet myös toteutettiin. [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Raahen SYPin talon pankkisalin alkuperäiset Valter Thomén suunittelemat kattovalaisimet.
Yksityiskohta valokuvasta 1915.

Jugendin aikana syntyi aivan uusia pöytävalaisinmalleja, joissa valonlähteenä oli hehkulamppu. Useimmissa on jugendin kasvimaailmaan pohjautuva muoto, mutta joidenkin mallien selkeät, yksinkertaiset muodot ennakoivat jo tulevia funktionaalisia valaisimia. [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Raahen SYPin talon pankkisalin alkuperäinen pöytävalaisin.
Yksityiskohta valokuvasta 1915.

Myöhäisjugendin aikana muotiin tulivat raskastekoiset, tummaksi patinoidut, pakotetut, tekstiiliosin ja hapsuin sekä tupsuin varustetut sähkövalaisimet. [Kari-Paavo Kokki kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Muutoksia rakennustekniikassa

Kun tuberkuloosi oli yleinen, vaarallinen tarrttuva tauti, mutta parantavaa lääktystä ei vielä ollut, ryhdyttiin sitä vastaan taistoon siivousrätti kourassa ja ikkunoita availlen. [Marja-Liisa Ripatti kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Terveysikkuna aukaistuna tuuletusta varten. Raahen SYPin talon pääjulkisivu vuonna 2006.

Rakennusajat alkoivat lyhentyä, kun työmaille tuli samaan aikaan enemmän koneita. Kuorma-autot alkoivat korvata hevosia, nostolaitteet ja kivenmurskaajat helpottivat betonin valmistusta. Tiiliä ja laattoja alettiin valmistaa koneellisesti. Työväkeä tarvittiin entistä vähemmän. Tyylin yksinkertaistaminen sopi yhteen tämän kehityksn kanssa. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 22. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Raahen SYPin talon edusta joskus 1916-1919.
Yksityiskohta Museoviraston kuva-arkiston valokuvasta KL 22 9 70.

Kun Turun kaakelitehtaalla oli käsissään melkein koko Suomen kaakeliuuniteollisuus, otettiin uudet keskuslämmityssysteemit käyttöön. Suurissa 1920-luvun lopun kerrostalohuoneistoissa oli keskuslämmitys ja rautapatterit ikkunoiden alla olevissa syvennyksissä. Uudisrakennusten asunnoissa oli kuitenkin vielä puilla lämmitettävä keittiön hella ja isommissa asunnoissa eteishalleissa takka. [Helena Soiri-Snellman: Turun Kaakelin kakluunit, s. 182. Turun maakuntamuseo 2003. ISBN 951-595-092-9]

Jugend-aikakauden hiipuminen

1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla jugend muuttui huomattavasti. Joidenkin mielestä koko tyyli jo loppui jo vuoden 1910 tienoilla, toiset puhuvat jälkijugendista. Rakennuksista tehtiin yksinkertaisempia ja selkeämpiä. Tornit ja ylenpalttinen koristelu jäivät 1910-luvun myötä pois ja vaakasuorat linjat alkoivat hallita julkisivua. Hygienia tuli kaupunkisuunnittelussa ja asumisessa yhä keskeisemäksi ja turhia koriste-elementtejä vähennettiin myös puhtaanapidon helpottamiseksi. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 21. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

1910-luvun vaihteessa alkanut klassismin uudelleenelpyminen toi myöhäisjugendiin klassisia tyylipiirteitä lainaavan elektismin. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Valter Thomén 1912 suunnittelema Puistokatu 7b.
Helsingin Ullanlinnan kaupunginosa.

Lyhyt mutta kiinnostava jakso on 1910-luvulla tullut elektismin kausi, jolloin suunnittelijat kinnostuivat uudelleen menneistä kausista. Eri tyylipiirteitä sekoitettiin ennakkoluulottomasti jugendin muotoihin. [Kari-Paavo Kokki kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006].

1800-luvun lopulla suunnittelijat eivät olleet vielä eriytyneet omiksi ammattiryhmikseen, vaan sama suunnittelija vastasi sekä rakennuksen ulkoasusta että rakenteista. Aluksi kerrostaloja suunnittelivat lähinnä arkkitehdit, mutta vuosisadan vaihteeseen mennessä myös rakennusmestarit olivat nousseet merkittävään asemaan kerrostalojen suunnittelijoina. Erillisiä rakennesuunnitelmia ryhdyttiin laatimaan vasta 1900-luvun alussa teräsbetonirakentamisen myötä. Ne teki tavallisesti insinööri tai rakennusmestari. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s.12 . Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Siis rakennuksenkokonaisuuden suunnittelun keskeiset osa-alueet, rakennuksen hahmottuminen ja muotoutuminen luisui pois niiden käsistä, jotka pyrkivät kokonaistaideteoksen. Tämän jälkeen arkkitehdit rakensivat luomuksensa jonkun toisen laskemalle luurangolle ja materiaalina olivat jonkun kolmannen harrastamat teolliset standardielementit ja joku neljäs suunnitteli kodin sisustuksen.

Judendia seuranneet tyylikaudet

Rakennustoiminnan suotuisa kausi hiipui ensimmäisen maailmansodan lähestyessä ja rakentaminen loppui lähes tyystin sodan aikana. Maailmansodan vuosina tyrehtyi vähitellen myös jugendtyyli, joka alkoi tuntua liian koristeelliselta. Jugend kehittyi 1910-luvun lopulla kohti klassismia, joka kukoisti 1920-luvulla. Pian oli jo funtionalismin aika. Omana aikanaan uudistuksellinen jugend muuttui itsenäistyneessä maassa muistoksi vanhasta ja hylättävästä aikakaudesta, jonka taustalla kummittelivat sortokaudet ja venäläistäistoimet. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 23. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

1910-luvulla palattiin jälleen klassisen arkkitehtuurin muotoaiheisiin ja symmetriaan (jugendklassismi). Uusrenessanssista poiketen 1910-luvun taloissa listat olivat usein seinäpintoja vaaleampia. Julkisivuissa oli puolipyöreitä tai monikulmaisia erkkereitä. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 25. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Vuosisadan vaihtuessa uuden kaupunkisuunnittelun ideat keskitettiin juuri Etu-Töölöön. ... VAikuttaville paikoille suunnitellut jugendtalot valmistuivat vuoden 1912 jälkeen ja muodostavat erittäin yhtenäisen kokonaisuuden lähinnä 1920-luvulla rekennetun rakennuskannan kanssa. Myöhäinen jugendtyyli on näet muuttumassa yksinkertaisemmaksi, sitä hallitsevat o lkassiset piirteet. [Moorhouse, Carapetian, Ahtola-Moorhouse: Helsingin jugendarkkitehtuuri 1895-1915. Otava. Helsinki 1987.]

Arkkitehtuurin kuva muuttui selvästi vuoden 1900 ansimmäisistä suunnitelmista rakennusvaiheen alkuun 1912; mukaan tulivat sileät suorakulmaiset pinnat ja matalat ulkonemat, jotka päättyivät kattolistan alle. Mansardikatto korvattiin yksinkertaisemmalla harjakatolla. Alettiin taas piirtää symmetrisiä rakennuksia, joiden ikkunat sijoitettiin säännönmukaisesti. Ikkunarivistöjen määrä myös lisääntyi, kun aukot pienenivät jaä tihenivät. Vuosina 1912-1915 rakennetuissa taloissa on pyritty saamaan asuntoihin ilmaa ja valoa uudella tavalla... [Moorhouse, Carapetian, Ahtola-Moorhouse: Helsingin jugendarkkitehtuuri 1895-1915. Otava. Helsinki 1987.]

Valokuva Sanomalehti Raahe nro 1915-69:ssa olleesta Yhdyspankin toimitalon avajaisviikon mainoksesta.
1910-luvun talojen tapaan tässäkin listat ovat seinäpintoja vaaleampia.

Art deco oli länsimaiden viimeinen kaikenkattava tyylisuunta

Jugend-taiteilijoiden myöhemmät vuosikymmenet

Elektismin, jugend-klassismin, art noveaun tai art decon ominaispiirteet voitaneen ymmärtää Pekka Haloden individualisoitumisen, Jean Sibeliuksen Ainolan hiljaisuuden jne kautta

Keiden taiteilojoiden varsinainen kestävä taide on syntynyt ökyvaiheen jälkeen?

Ajan myötä (taidemaalari Pekka) Halosen taiteessa kuten myös suomalaisessa taide-elämässä näkyi sisäänpäin kääntyminen. Taiteilijat etsivät individualistisesti sisältöä taiteelleen, eikä taiteella ollut enää samanlaista kansakuntaa yhdistävää ja yhteen hiileen puhaltamisen merkitystä kuin vuosisadan vaihteessa, jolloin taiteen voimin oli etsitty vaoimakkaasti omia juria ja omaa kansallista identiteettiä. [Marke Naski-Multanen (toim.): Tupatölli omalle turpeelle, s.82. Halosenniemen taiteilijakoti. Halosenniemen museon julkaisusarja nro 10. Tuusulan museo. Graficolor Ky. ISBN 951-98613-2-7]

Mitkä ovat eri aikakausien julkkis-taiteilijoiden taidelajit ja keinot, miten he ovat osanneet sopeuttaa itsensä (mikro)yhteiskuntansa odotuksiin ja ovatko he lopulta kasvavat individualistisiksi taiteilijoiksi?

Akseli Gallen-Kallelan lausahdus siitä että hän osaisi helposti tehdä sen mitä hänen oma kansasta haluaa, mutta hän tähtää korkeammalle

Thomélla saattoi olla ainutlaatuinen sauma jatkaa arkkitehtuuriansa, kun volyyminmaksimointi ja julkisivukustannusten ja julkisten sisätilojen kustannusten minimointi ei ollut yhtä paha rasite kuin muilla

Jugendin aliarvostuksen aika

Arkkitehdit alkoivat kuitenkin yleensä halveksia jugendia heti maan itsenäistyttyä. Talot tuntuivat vanhanaikaisilta myös sen vuoksi, ettei 1900-luvun alkuvuosina tehdyissä kerrostaloissa vielä yleensä ollut sisä-WC:tä, mikä 1920-luvulla oli kerrostalohuoneistossa ehdoton vaatimus. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 23. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Jugend yhteiskunnan muutoksissa

Ensimmäinen maailmansota (1914-1918) keskeytti rakennustoiminnan, ja keskuslämmityksen yleistyessä kaakeliuunien tarve väheni nopeasti. [Kati Heinämies kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen rakennustuotanto oli useita vuosia vähäistä sitä huolimatta, että maassa vallitsi ankara asuntopula. Aiemmasta poiketen asuntopula koetteli nyt työväestön ohella myös keskiluokkaa. Taloudelliset syyt pakottivat siirtymään entistä yksinkertaisempaan ja vaatimattomampaan rakentamistapaan. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 52. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Pulakausi väistyi (1900-luvun toisen) vuosikymmenen puoleen väliin mennessä, ja vuonna 1926 alkoivat rakentamisen hullut vuodet. Ne huipentuivat ennätysvuoteen 1928, jolloin kaupunkeihin valmistui yhteensä noin 9 000 asuntoa. Ennätysmäistä rakennuskuumetta seurasi monen vuoden mittainen yleismaailmallinen lamakausi, joka alkoi New Yorkin pörssiromahduksesta 1929. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 52. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Maailmansotien välisenä aikana asuinkerrostaloja rakennuttivat miltei yksinomaan osakeyhtiöt, joiden perustajina oli lähinnä gryndereitä. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 52. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

1930-luvun puolivälistä lähtien asuintaloja rakennettiin jälleen runsaasti, ja rakennustoiminta jatkui vilkkaana syksyyn 1939 asti. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 52. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Siis rakentamisen tarpeen ja volyymin aiuttaman paineet näiversivät myös jugendin ideaalien vaalimista.

Toisen maailmansodan jälkeinen aika kiireineen ja rakennustekniikan muuttumisineen alkoi syrjäyttää vanhoja aineita ja menetelmiä rapattujen pintojen maalaamisessa. Orgaanisten pinnoitteiden ja maalien valtakauden alkaessa 1960-luvulla loppukin tietämys kalkilla maalaamisesta alkoi kadota. Kalkkimaalista luopuminen oli niin totaalista, että vanhoja kirkkojakin maalattiin sisä- ja ulkopuolelta muovimaaleilla, kenenkään siihen puuttumatta. Joskus määrärahojen puute onneksi esti maalaamisen. [Kalevi Järvinen: Kalkki. Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt, s. 7. Kustannus Oy Hakkuri. 2005]

Toisen maailmansodan jälkeinen asuntopula pakotti rakentamaan nopeasti ja tehokkaasti. 1950- ja 1960-luvuilla jugend oli 1800-luvun lopun kertaustyylien ohella uuden arkkitehtisukupolven erityisesti inhoama tyylisuunta, jonka säilyttämiseen ei nähty mitään syytä. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 8. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

1940-luvun ja 1950-luvun alun kerrostalot rakennettiin sodan ja jälleenrakennusajanerityisolosuhteissa. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 84. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

1950-luvun jälkipuoliskolla suuri muuttoaalto maaseudulta asutuskeskuksiin alkoi näkyä rakentamisessa. Asuntotuotannon painopiste siirtyi asutuskeskuksiin ja kerrostalorakentamiseen. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 84. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Hankkeet pyrittiin toteuttamaan suurina rakennusryhminä tai kokonaisina lähiöinä. Asuntopulan ratkaisukeinoksi nähtiin rakennusosien standardointi, elementtirakentaminen, työmaiden koneistaminen ja teollinen massatuotanto. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 84. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

1950-luvulla käynnistyi 1970-luvulle saakka jatkunut vanhojen kaupunkikeskustojen voimaperäinen saneerausaalto, jonka yhteydessä vanha rakennuskanta sai tehdä tilaa uusille entistä kookkaammille asuin- ja liiketaloille. Samalla rikottiin vanhojen ruutukaava-alueiden umpikorttelit sijoittamalla uudet vapaasti seisovat rakennukset irti katulinjasta. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 87. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Jugend ei säästynyt vuosikymmeniä raivonneelta purkuvimmalta. Moni rakennus, jota nykyisin suoeltaisiin hinnalla millä hyvänsä, purettiin ilman vastalauseita pois uuden tieltä. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 24. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Oulun kulttuuritarjonnan ilmaisjakelulehti Rumputus 2008 nro 6 sivu 5.

Rakentamisen laadun minimoiminen alkoi 1960-luvulla RT-korttien myötä. Korttien alkuperäinen tarkoitus todennäköisesti oli olemassaolevan tiedon yhtenäistäminen ja jakaminen. [Kalevi Järvinen: Kalkki. Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt, s. 100. Kustannus Oy Hakkuri. 2005]

Työn laadun minimoiminen normituksilla, standardeilla ja sertifikaateilla, mikä koskee koko rakentamisen alaa... [Kalevi Järvinen: Kalkki. Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt, s. 103. Kustannus Oy Hakkuri. 2005]

Tuotekehitystyötä eivät useinkaan ole ohjanneet laadulliset kriteerit, vaan pelkästään suurempien voittojen tavoittelu. [Kalevi Järvinen: Kalkki. Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt, s. 9. Kustannus Oy Hakkuri. 2005]

Energia-avustusten innoittama energianeuroosi aiheutti myös sen, että hyväkuntoiset ikkunat uusittiin kolmikerroksisiksi. Tällaisia, useinkin tarpeettomia julkisivukorjauksia on tehty tuhansia joka 1920-1930-lukujen taloihin. [Kalevi Järvinen: Kalkki. Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt, s. 100. Kustannus Oy Hakkuri. 2005]

1960- ja 1970-lukujen kerrostalolähiöt syntyivät osana suomalaisen yhteiskunnan suurta rakennemuutosta. Väestön muutto maaseudulta keskuksiin edellytti kiivasta rakentamistahtia. Ongelma ratkaistiin pankkien ja rakennusliikkeiden johdolla toteuttamalla teollisin menetelmin suuria, kerrostalovaltaisia aluerakentamiskokonaisuuksia kauas vanhoista kaupunkikeskustoista. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 142. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Ääritapauksissa talokohtaista rakennus- ja asuntosuunnittelua ei tarvittu lainkaan. Suurilla rakennusliikkeillä oli valmiita mallilamelleja, joita yhdistelemällä saatiin aikaan tarvittava määrä asuntoja. "Suunnittelijan" tehtäväksi jäi lähettää valmiiksi täytetyt lomakkeet eteenpäin. Rakentajan oman elementtitehtaan insinööristä tuli talon arkkitehti. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 143. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Vuosina 1962-1993 Arava-ohjeilla oli keskeinen vaikutus kerrostalorakentamiseen, myös vapaarahoitteisissa asunnoissa, joita ohjeet eivät suoranaisesti koskeneet. Ohjeissa esitetyistä vähimmäisratkaisuista muodostui usein käytännössä ylin mahdollinen laatutaso. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 210. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

1970-luvun jälkipuoliskolla kerrostalorakentamisen määrä väheni jyrkästi. Tähän vaikuttivat asuntotuotannon kokonaismäärän lasku ja painopisteen siirtyminen omakotitaloihin, paritaloihin ja rivitaloihin. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 210. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Kalevi Keihäsen Keihäsmatkat lähetti ihmisiä etelään ja siellä kai hyväksyttiin tasakaton ihanne joka toki sopi rakennusliikkeiden kustannusten minimointipyrkimuksiin - mutta ei Suomen ilmastoon.

1980-luvun lopun korkeasuhdannetta seurasi pitkä lamakausi. [Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000 - arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen, s. 210. Rakennustieto Oy. Tampere-Paino Oy. 2006.]

Huoneiden pienentyessä syntyivät paineet maalarinvalkoisen käyttämiselle. Tästä tuli niin totuttu ilmiö, että myös vanhojen rakennusten isojen ja korkeiden huoneiden seinät maalattiin maalarinvalkoisella.

Jugendin uusi arvostus

Kansainvälinen tutkimus kiinnostui jugend- ja art noveau -taiteesta varsinaisesti vasta 1960-luvulla. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Jugendin kauneuteen herättiin taas 1970-luvun lopulla, kun kaupunki alkoi jo olla täynnä toinen toistaan kolkompia betonilaatikoita. Niiden väliin jääneet jugend-talot näyttivät toddellisilta jalokiviltä. Monet niistä ovat nyt sata vuotta rakentamisen jälkeen kaupungin arvostetuimpia asuintaloja. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 24. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Raahen Kirkkokatua kevättalvella 2005.

Rakennustaiteen kannalta jokaista jugendrakennusta ei ehkä lueta merkkiteokseksi. Jugendista pitävä sen sijaan haluaa pitää jokaista katukuvassa säästynyttä jugendtaloa ainutlaatuisena ja korvaamattomana muistona ajastaan. [Rauno Lahtinen, Hannu Laaksonen: Kävely jugendtalojen Turussa. s. 8. Turkuseura. Turku 2006. ISBN 952-99619-2-8]

Siis näitä taloja on säästynyt ja näitä on myös erityisesti vaalittu, koska noita taloja vanhempia kerrostaloja kaupungeissa yksinkertaisesti ei ole.

Tämä on asia, jossa suomalaiset ovat päässeet aivan maailman huipulle.

Jugendin aikakauden yhdenmukaisuus tuo toistoa niin paljon että ontuvampikin esteetikko oppii huomaamaan sen erityispiirteet ja vähitellen pitämään siitä.

Kirjallisuutta

Kirjallisuutta

kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.

Jonahtan Moorhouse: Helsinki. Jugendstil. Art Noveau. Promenades. Taide Publishing Company Ltd. Helsinki. 1998.

Jonathan Moorhouse, Michael Carapetian, Leena Ahtola-Moorhouse: Helsingin jugendarkkitehtuuri 1895-1915. Otava. 1987. Helsinki.

[Marke Naski-Multanen (toim.): Tupatölli omalle turpeelle, s.82. Halosenniemen taiteilijakoti. Halosenniemen museon julkaisusarja nro 10. Tuusulan museo. Graficolor Ky. ISBN 951-98613-2-7]

Juhani Pallasmaa (toim.): Hvitträsk. Koti taideteoksena. 7. painos. Suomen rakennustaiteen museo. Otava 2006.

Aivi Gallen-Kallela: Kalela. Erämaa-ateljee ja koti.. KLP Keuruu 2007.

Kerrostalot 1880-2000

jugend-MUISTIINPANOJA

käpykoristeet matsal kakluunissa

Vaikka valtaosa 1900-luvun alun tapeteista oli kuosiltaan naturalismin tai jugendtyylisuunnan mukaisia, saatavana oli vielä 1800-luvulta peräisin olevia kertaustyylisiä tummiakin kukkakuoseja voluutteineen ja akhantuslehtineen. Monet näistä tosin esiintyivät vaaleammilla väreillä muodistettuina uusintapainoksina. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Markkinoilla oli myös vaatimattomampiin kohteisiin, kamareihin ja kesähuoneisiin, tarkoitettuja pienikuvioisia pystyraitamalleja tai ruusukuoseja. Näissä ei välttämättä ollut ollenkaan jugendin piirteitä, vaikka ne ilmestyivät markkinoille samoihin aikoihin. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Erityisesti 1910-luvulla suosituissa pienikuvioisissa pystyraitamalleissa osa oli usein pitsikuvioisia, jolloin koko tapetti muistutti pitsiverhoa. Toinen kamareissa suosittu aihe olivat erilaiset pienikuvioiset pintaa muodostavat ruusumallit. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Ruusut ovat olleet kautta aikojen suosituimpia tapeteissa kuvattuja kasveja, mutta erityisen runsaasti niitä esiintyi 1900-luvun alussa. Tällöin ne oli kuvattu kevyesti tyylittelemällä usein mustalla reunaviivalla korostaen. Näin ne poikkesivat ilmeeltään ja myös väreiltään 1800-luvn pintaa muodostavista täyteläisemmistä kukatapeteista, mitkä puolestaan tulivat uudelleen 1920-luvun klassismin myötä muotiin. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

1900-luvun alussa tapetit painettiin usein värjäämättömälle pohjapaperille, jolloin paperin vaalea väri melko pian muuttui valonvaikutuksesta ruskeaksi ja kun painovärit vielhaalistuivat voimakkaasti, vanhasta tapetista on joskus bvaiea erottaa itse kuviota. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

1900-luvun alussa haalistumisen haitta korvattiin uusimalla tapetteja todella usein. Tiheimmin tapetoitiin pienehköissä asunnoissa ja keskiluokkaisissa perheixssä. Huoneen tapetit kun eivät maksaneet enempää kuin rouvan uusi keväthattu. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Rakennuksissa, joiden huoneet olivat väljempiä, kuten kartanoissa, tapettien uusimisväli oli huomatavasti pitempija käytetyt tapetitkin olivat yleensä laadukkaampia. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Oman tapettityyppinsä vuosisadan alussa muodostivat lähes yksiväriset mallit, värinä usein voimakas punainen, mallina näissä oli vain lähitarkastelussa erottuva tekstiili-imitointikuvio. Näitä käytettiin arvokkaammissa kohteissa kuten saleissa usein leveän reunanauhan kanssa. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Leveimmillään reunanauhat olivat jopa puolisen metriä, mutta meillä valmistettiin eniten 5-7 cm levyisiä ja 12-14 cm levyisiä. Reunanauhojen aiheet mukailivat tapettien aiheita, eli naturalistisiin tapetteihin oli saatavissa samanhenkisiä ja -värisiä reunanauhoja. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

englantilainen Sandersonin tapettitehdas painaa edelleen Morrisin piirtämiä tapetteja uusintapainoksina vaihdellen malleja ajoittain. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

1900-luvun alun kotimaisissa naturalistisissa tapettimalleissa esiintyy selvästi suomalaisesta luonnosta poimittuja aiheita. Monet kotimaiset puut pääsivät koristamaan tapetteja kuten koivut, kuuset, männyt ja lepät sekä käpyinä, norkkoina että lehväpintoina, koivu lisäksi tuohikuviona. Kansallisiin kasviaiheisiin voidaan lukea myös järviemme lumpeet tai kotoisat metsän eläimet oravineen ja lintuineen. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Suomessa suunniteltiin ja painettiin jugend-tyyliin kaiken kaikkiaan runsaasti tapettimalleja, mutta valitettavasti niistä on säilynyt enimmäkkseen huonokuntoisia näytteitä. Tuon ajan tapettipaperi oli kovin haurasta ja helposti repeilevää ja väritkin yleensä haalistuvia. Jos rakennuksista vielä löytyy tämän ajantapettimalleja, ne olisi syytä jättää paikoilleen peittämällä pahvilla tai levyillä. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Jonkin verran niitä (tapetteja) myös tuotiin maahan, vaikka kotimaisen tapettiteollisuuden tuotanto riittikin kotimaiseen kysyntään. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

Suomessa toimi 1900-luvun alussa viisi tapettitehdasta. Nyholm Viipurissa, Sandudd Helsingissä, Tampereen tapettitehds Tampereella, vuodesta 1909 Epilän kylässä, Ålans Tapetfabrik Maarianhaminassa ja Toijalan tapettitehdas Toijalassa. Merkityksetöntä ei ollut se, edttä tuotannoltaan jopa Euroopan suurimmaksi noussut Rieksin tapettitehdas säilytti Pietarissa toimiessaan myyntikanavansa myös SUomeen koko toimintansa ajan vallankumoukseen saakka. [Maire Heikkinen kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006.]

(Valaisinvalmistaja) Koru Oy:n korkeatasoinen kilpailija, Oulun lähellä sijainnut Allan Heleniuksen yritys käytti pääsuunnittelijoinaan Pohjanmaalta kotoisin olevia arkkitehtiveljeksiä Walter ja Ivar Thométa. [Tuija Tervo kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Turun Kaakelitehdas Oy
suunnittelijoita oli ... Valter ja Ivar Thomé [Kati Heinämies kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Näitä valaisimia valmistivat monesti taitavat paikalliset peltisepät. [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Ensimmäisissä sähkövalaisimissa on useasti itse hehkulamppu näkyvillä ilman nitään häikäisysuojaa, näin om mm. Tamppereen Tuomiokirkossa [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Vanhoissa sähkövalaisimissa lampun kiinnitysosana on posliininen kaulus, ensin korkeampi ja myöhemmin matalampi. Metallina käytettiin messinkiä, jonka tilalle myöhemmin tuli turvallisuussyistä muovi, bakeliitti. Pistptulppia alettiin valmistaa bakeliitista 1920-luvulta alkaen. Aivan alussa hehkulampuissa ei ollut kerrettä,, joten ne voitiin irrottaa nostamalla, kun posliinirengas oli kierretty pois. [Tauno Tarna kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Louis Comfort Tiffany alkoi suunnitella sähköllä toimivia valaisimia kirjaimellisesti ensimmäisten joukossa. [Kaisa Koivisto kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

1920-luvulla alumiini ja emali valloittivat keittiön [Marja-Liisa Ripatti kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Keittiön yleisilmeen valloittivat vauraissa oloissa valkea väri ja kaapistot, pitkän seinänvieripöydän syntyminen oli merkittävä uudistus. Monia sähkölaitteita alettiin tuottaa ja markkinoida jo 1920-luvun alkuvuosina. [Marja-Liisa Ripatti kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Tarmokkaiksi keittiön uudistajiksi tulivat Marttalitto ja Kotiliesi-lehti. [Marja-Liisa Ripatti kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

1800-luvun lopulla syntynyt patalappu valloitti keittiön lopullisesti, ja pikku poikienkin oli kansakoulussa pakko yrittää oppia patalapun virkkausta. 1920-luvun emäntä näki patalappua muotoillessaan hieman vaivaakin. [Marja-Liisa Ripatti kirjassa "Suomen antiikkiesineet", Weilin+Göös, WS Bookwell Oy, Porvoo 2006]

Jugendtaloissa tyypillinen (parvekkeen) kaidemateriaali oli mustaksi maalattu takorautatanko tai rautaputki rautapelleistä tehdyin koristein. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 28. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

!910-luvulla palattiin klassillisen arkkitehtuurin muotoaiheisiin ja symmetriaan (jugendklassismi). Uusrenessanssitaloista poiketen 1910-luvun taloissa listat olivat usein seinäpintoja vaaleampia. Julkisivuissa oli puolipyöreitä tai monikulmaisia erkkereitä. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 25. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Vesikattoa kannattivat vankat puiset kattotuolit. Ullakko oli rakennusjärjestyksen vaatimusten mukaisesti varustettu ikkunoilla ja paloluukuilla. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 28. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Teräspelti oli asuinkerrostalojen yleisin ja 1800Luvulla litei ainoa katemateriaali. Sitä myytiin kuuden jalan (noin 180 cm) paloina... Teräspelti oli aluksi helposti ruostuvaa galvanoimatonta eli mustaa peltiä. Galvanoitua peltiä alettiin tiettävästi käyttää Helsingissä yleisemmin vasta 1910-luvulla. Teräspelti piti suojata ilmaston vaikutuksilta, sillä etenkin musta pelti ruostui helposti. Peltikatto maalattiin alunperin joko mustalla kivihiilitervalla tai öljymaalilla. Alapinta oli vernissattu. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 28. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa useimpiin kerrostaloihin sijoitettiin pääportaiden lisäksi erilliset keittiönportaat. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 30. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Suurimpiin huoneistoihin johti ... tilava ja edustava pääporras. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 30. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Keittiöihin sekä pienasuntoihin juljettiin pihan puolelta ulkoasultaan vaatimattoman ja ahtaan keittiönportaan kautta. Se oli tarkoitettu myös ruokatavaroiden, halkojen sekä ennen vesiklosetin yleistymistä kuivakäymälöiden jäteastioiden kuljetukseen. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 30. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Helsingissä vuoden 1875 rakennusjärjestyksestä lähtien kivitalojen pääportaiden syöksyn leveydedn tuli olla vähintään viisi jalkaa eli noin 150 cm... Keittiön portaat olivatsitä vastoin huomattavastikapeampia. Esimerkiksi Turun vuonna 1907 hyväksytty rakennusjärjestyksen muutos määäräsi "kyökinportaiden" vähimmäisleveydeksxi vain yhden metrin. Helsingissä nsallittiin vuodedxsta 1917 lähtien enintään kolmikeroksisten rakenusten portaiden vähimmäisleveydeksi 130 cm. Samalla määriteltiin ensimmäisen kerran askelman nousun suurin sallittu korkeus. Pääpotaissa se oli 18 cm ja muissa portaissa 20 cm. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 30. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006].

Kerrostaloasuminen oli aluksi ensisijaisesti ylempien sosiaaliluokkien asumismuoto, mikä heijastui monin tavoin rakennustapaan. Tuon ajan porvaristoon kuuluii kauppiaita, virkamiehiä sekä yrityksiä omistavia käsityöläisiä eli "tehtailijoita". Kadunvarsirakennusten tilat ol varattu ylellisille suurasunnoille. Pihasiipiin ja -rakennuksiin sijoitettiin sen sijaan pienasuntoja ja toisarvoisia tiloja... Taloihin suunnteltiin myös ilman keittomahdollisuutta oleviaz "yksittäishuoneita" ja suurasuntoihin liitettyjä ulosvuokrattavia huoneita. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 25. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

1800-luvun lopun suurasunto saattoi käsittää jopa kokonaisen kerroksen ja olla ooltaan 200-300 m2 tai suurempi. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 32. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Asunnon suunnittelussa keskeistä oli edustavuus. Kulku huoneesta toiseen suunniteltiin siten, että pääporrasta käyttävä isäntäväki vieraineen ja keittiön porrasta käyttävä palvelusväki kohtasivat vasta edustustiloissa. Huoneet olivat usein toistensa läpi kuljettavia. Edustustilat pyrittiin sijoittamaan kadulle päin. Toissijaisiksi katsotut tilat, kuten makuuhuoneet ja aputilat (keittiö, tarjoiluhuone, kylpuhuone ja pieni palvelijan huone tai komero), sijoitettiin pihan puolelle. Asunnon suurin huonetila oli sali, johon liittyvä herrainhuone saatettiin varustaa omalla sisäänkäynnillä. Edustustiloihin kuului lisäksi ruokasali ja mahdollisesti "förmaaki" eli vastaanottohuone. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Asuinhuoneen vähimmäiskorkeus (2,7 m) määriteltiin Suomessa ensimmäisen kerran virallisesti Helsingin vuoden 1895 rakennusjärjestyksessä. Silä ei kuitenkaan asuinkerrostaloissa ollut aluksi käytännön merkitystä. Edustavien kaupunkitalojen hunekorkeus oli 1880-90 -luvuilla ja vielä aivan 1910-luvun alussa 3,5-3,6 metriä tai enemmän. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Asuinhuoneisiin tehtiin usein lautalattia... Huoneiden ja kakluunien reunoja pitkin kulki jiirilauta... Linoleum- eli korkkimatto yleistyi asuntojen lattiamateriaalina Helsingissä vasta vuoden 1910 tienoilla. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Seinät paperoitiin sanomalehtipaperilla, jonka päällä oli tapetti tai koristeellinen puinen rintapanelointi. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Huoneistojen katot rapattiin ja maalattiin liimamaalilla tai vasojen alapintaan lyötiin ponttilaudoitus, joka jaettiin kattopintaa jäsentäviin kenttiin. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Kattolistat olivat kipsilaastista vedettyjä tai valmiita kipsikoristeista koottuja. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Väliovet olivat puisia peiliovia. Vankkojen kehyspuiden välissä oli ohut puinen levy. Kehyspuiden ja ovipeilien reunaan hyöylättiin koristeellinen profilointi. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Lattia- ja ovilistat (olivat) koristeellisia jopa useita kymmeniä senttimetrejä leveitä kokopuulistoja. [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 33. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]

Suurin osa vanhimpien kerrostalojen alkuperäisistä huoneistojen sisäisistä väliseinistä oli raskaita tiilimuureja. Harvalukuiset kevyet väliseinät olivat useimmiten molemmin puolin rapattuja puuseiniä, jotka koottiin vanhoista telinelankuista. Seinää kutsuttiin ranskalaiseräisellä nimellä cloisson-seinä, joka suomalaisrakentajien suussa vääntyi asuun "kloisson(i)".
1900-luvun alussa kevyiden väliseinien osuus rakennuksissa kasvoi. Uudet teräkseen ja betoniin perustuvat välipohjarakenteet tarjosivat notkumattoman alustan kevyille vliseinille... [Neuvonen, Petri (toim.). Kerrostalot 1880-2000, kappale 1880-1920, sivu 34. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2006]
miksi yli 3 m huoneiden sävunilmaisimet latetaan seinille heikki hemmi kalevassa 18.10.2008 securitaksen pohjois-suomen aluepäällikkö

Hyvä teksti kloissoni-seinistä s 34

Hyvä teksti kaakeliuneista s 36