Seuraavassa referoituna Panu Kailan kirjoittamaan Oven historiaa -kappale Markku Leinoksen Oviopas-kirjassa (Rakennuspuusepänteollisuus R. Y., Hanko 1988) siltä osin, kun sitä on siteerattu tällä sivustolla muissa kohdin.

sivu 10

Peiliovi oli rakenteena olemassa jo antiikin maailmassa. Pohjoismaihin katsotaan peilioven saapuneen keskiajan lopulla, ja Suomessa niitä lienee ensinnä käytetty sisäovina linnoissa ja aateliskartanoissa. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 10, Hanko 1988)

Renessanssin ihanteena oli symmetria ja säännöllisyys, joten ovikin jaettiin keskeltä kahteen tai ristijaolla neljään saman kokoiseen peiliin. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 10, Hanko 1988)

1700-luvulla myöhäisbarokki ja rokokoo suosivat elävämpää sommitelmaa, jossa ylhäällä oli korkea peili, keskellä kapea ja alaosassa lähes neliömäinen. Myös pariovet - á deux battants - yleistyivät tällöin juhlavampien tilojen ovina. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 10, Hanko 1988)

sivut 11 ja 12

Klassinen peiliovi muodostui kehyksestä sekä täytteenä olevista puisista peileistä. Peili oli viistetty reunoiltaan ohuemmaksi ja upotettu kehyksessä olevaan uraan. Ura oli niin syvä, että peili pääsi hieman liikkumaan kosteudenvaihteluiden mukaan. Kehyspuut oli kruusattu eli keilattu, toisin sanoen koristettu profiilihöylällä siltä reunalta, johon peili oli upotettu. Tällaista peilirakennetta sanottiin puoliranskalaiseksi. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 11, Hanko 1988)

Puoliranskalaisessa ovessa profilointi pysyi verraten vaatimattomana, koska kruusaus ei voinut nousta kehyspuun  pintaa korkeammaksi. Ulospäin kruusausta sanottiin myös ruusaukseksi: tästä johtuu profiloidun oven toisinaan tavattava nimitys ruususärmäinen ovi (esimerkiksi G. E. Asp: Huonerakenteiden-oppi, 1902), vastakohtana koristelemattomalle faasisärmäiselle (kehyksen reunassa vain viiste) ja kivifasooni- eli kivimuoto-ovelle (kehyksen reuna suorakulmainen). (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 11-12, Hanko 1988)

sivu 13

"Sisäovien tulee olla vähintään 2 jalkaa leveitä ja 6 jalkaa 3 tuumaa korkeita (59 cm x 186 cm). Suhteet riippuvat muuten huoneen suuruudesta. Suuri ovi pienessä huoneessa saa sen näyttämään entistäkin pienemmältä. Jos leveys on annettu, määräytyy pienin korkeus tästä siten, että puolet leveyden ja 2 jalan erotuksesta lisätään 6 jalkaa 3 tuumaan. Yksinkertaiset sisäovet ovat tavallisesti 2 jalkaa 10 tuumaa leveitä ja 5 jalkaa 8 tuumaa korkeita (84 cm x 198 cm). Suurissa huoneissa tehdään oviaukko vähintään 4 jalkaa leveäksi (119 cm)". Näin kirjoitti C. Stål ensimmäisessä ruotsalaisessa rakennusopissa Lärobok i Byggnadskonten (1834). (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 13, Hanko 1988)

Stål antoi tarkkoja ja käytännöllisiä neuvoja ovien sijoitteluun: "Sisäovien paikan määräävät osittain ikkunat ja kaakeliuunit, osittain huonekalut. Mikään ovi ei saa tulla liian lähelle poikittaista seinää, vaan vähintään 1 1/2 - 2 jakaa siitä (45-59 cm), niin että tuoli voidaan asettaa myös sinne; jo ovi erkanee kauemmas, tulee etäisyyden seinään olla 7 tai 8 jalkaa (208-238 cm), niin että sänky tai pieni sohva voi saada paikan; 4 tai 5 jalan etäisyys on vähemmän sopiva, se on liian suuri pienille huonekaluille ja liian pieni suurille. Myöskään ovi ei saa olla 6 jalkaa (178 cm) lähempänä kaakeliuunia koska lämpö muuten karkaa huoneesta. Siellä missä se käy päinsä, tulee ovien ja ikkunoiden vastata toisiaan. Monet ovat asuinhuoneessa vähentävät sen mukavuutta, koska ne vievät tilaa huonekaluilta; Kaksi, korkeintaan neljä ovea on täysin riittävä määrä suurimmissakin huoneissa." (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 13, Hanko 1988)

Stål määritteli 1832 ovien aukeamissuunnan seuraavasti: "ei saa avautua - - mikään suuremman huoneen ovi pienempään päin, koska ne muuten tulevat esteeksi. Ovi tulee aina voida avata kohti ikkunoita ja poispäin kaakeliuunista." Ovi on edustavamman näköinen aukeamispuolelta, ovilevyn reuna ei jää karmin huulloksen peittoon eikä karmi muodosta tälle puolelle ovea varjostavaa syvennystä - tämäkin on vaikuttanut edelle esitettyyn aukeamissuuntaan aina arvokkaampaan tilaan päin. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 13, Hanko 1988)

Turun tuomiokapituli määräsi kiertokirjeessään 1930 Suomen kaikkien kirkkojen ovet muutettaviksi ulospäin aukeaviksi onnettomuustapausten varalta - tulipalon syttyessä ovelle tunkeva kansa estäisi sisäänpäin kääntyvien ovien avaamisen. Vähitellen muuttuivat muutkin ulko-ovet olesaukeavikai. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 13, Hanko 1988)

Alfred Sjoström määritteli kirjassaan Maatalous-Rakennuksia 1891 ovien aukeamisen seuraavasti: "Kaikki ulko-ovet sekä asuinhuoneissa että karjakartanoissa ovat asetettavat aukiamaan ulospäin, jotta ihmisen ta eläimet tulenvaaran sattuessa helposti pääsevät ulos. Eteisestä lähtevät ovet asetetaan aukimaan eteiseen päin, pienempien ja suurempien huoneiden väliovet asetetaan suurempiin päin aukiamaan, jotteivät vähentäisi tilaa pienemmissä." (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 13, Hanko 1988)

sivu 14

1800-luvun loppupuolella alettiin listoja ja myös ovia valmistaa yhä enemmän koneellisesti. Englatilainen Bentham suunnitteli ikkunaprofiilien koneellista höyläystä Venäjällä jo 1790-luvulla, ja 1827 skotlantilainen Muir patentoi esikuvaksi tulleen listahöyläkoneensa. Göteborgiin rakennettiin englantilaisin konein varustettu höyrypuusepäntehdas 1852. Suomen ensimmäiset höyryverstaat syntytivät 1860-luvulla. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 14, Hanko 1988)

Vähitellen ovien valmistus siirtyi työmaalta verstaisiin. Koneellistaminen helpotti monimutkaistenkin profiilimuotojen valmistusta, ja kun vuosisadan lopulla vallannut makusuuntaus suosi rikasta koristeellisuutta, yleistyivät leveät ja runsaat profiloinnit myös ovissa. Tehdäastekoinen ovi eroaa yleensä käsintehdystä siinä, että pystyjen kehyspuiden profiilihöyläys kulkee myös vaakapuiden liitoskohtien läpi (sen huomaa ovea alta- tai päältäpäin tarkastelemalla), koska kehystavara on ollut valmiiksi höylättyä. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 14, Hanko 1988)

"Peilit ovat yleensä sitä kestävämpiä kuta kaidempia ne ovat, paras peilileveys on noin 30 cm ja suurin pituus noin 1 m", kirjoitti G. E. Asp Huonerakenteiden-opissa 1903. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 14, Hanko 1988)

asp

Peilioven rakentaminen G. E. Aspin Huonerakenteiden-opin (1903) mukaan:

"Kun raamikappaleet ovat sahatut ja höylätyt saman paksuisiksi, uurretaan niihin peiliä varten 10-15 mm syvä ja 8-10 mm leveä uurros eli nootti. Sitte merkitään tappireikien paikat ja suuruudet (91, 92) ja hakataan reijät (hiukan leveämmiksi raamin ulkosyrjässä) (74, 84). Tappi p, kuvassa 74,  estää paikkiraamikappaleen kierostumista. Raamipuut kootaan, passataan vinkkeliin eli niin että nurkat tulevat suorakulmaisia, ja saumoja parannetaan."

"Peilit kootaan tavallisesti liimaamalla useampia lautoja rinnakkain. Liimauksen kuivuttua höylätään ne sileiksi ja sahataan 2-3 mm raamipuiden uurrosmittoja pienemmiksi. Peilien reunat höylätään friisihöylällä niin ohueksi, että ne tarkasti sopivat raamiuurrokseen. Sitä varten täytyy käyttää irtonaista kovaa puupalaa (81), johon raamin uurros on höylätty, ja sillä aina koetelaan kuin paljo peilistä vielä saapi höylätä."

"Sitte kun oven kappaleet ovat valmiit ja yhteensovitetut, liimataan raamipuiden tappiliitokset kiinni ja liitoksen ollessa puristimessa (97) lyödään tappien suuteiksi varovaisesti pari liimaan kastettua kiilaa ja koko ovilevy jätetään hammaspuiden väliin kuivumaan."

Kivifasooniin laadittu ovi (74, 84) on vahva ja helppotekoinen. "Tämmöistä ovea voidaan luotenvasti kaunistaa siten, että särmiin veistetään faasileikkauksia (79 ja 89)."

"Ennen lyötiin tappiliitoksen läpi 2-4 puupinnaa raamikehän jäykkyyden lisäämiseksi (79). Tämä tapa oli muuten kyllä hyvä, mutta samalla rumentava sillä pinnojen päitä ei voi millään peittää huomaamattomaksi, ei edes öljymaalauksella."

(Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 14, Hanko 1988)

sivu 15

Yksiosaisten sisäovien tavallisin koko kasvoi 3 x 7 jalkaan (89 cm x 208 cm) ja pariovien 4 x 8 jalkaan (119 cm x 239 cm). Nämä mitat annettiin niin hyvin ruotsalaisessa von Rothsteinen rakennusopissa vuonna 1856 ja 1875 kuin Sjoströmin Maatalus-Rakennuksissa 1891. Ovien ainesvahvuudeksi Rothstein esitti peileissä 20 mm, harvemmin 25 mm, ja kehyksissä 32 mm (37 mm), pariovissa sekä upotettavaa lukkoa käytettäessä 42 mm (49 mm). Asp jatkoi samaa linjaa: "Kammarin ovi tehdään yksisiipinen, tavallinen suuruus on 0,9 x 2,1 m. Salin ovet ovat pariovia, jonka puoliskot tavallisesti ovat 0,6 x 2,4 m. Raamipuiden mitat: 35 x 120 - 45 x 150 mm; peilin paksuus: 20 - 25 mm." (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 15, Hanko 1988)

Vuosisadan vaihteen jugendarkkitehtuuri vastusti klassista peilijakoa ja muotohöylättyjä profiileita; arvokkaimpien tilojen ovista tehtiin sen sikaan muutan rikasmuotoisia. Kehykset saattoivat olla erittäin leveitä ja peilit pieniä; käytettiin kaareutuvia muotoja, koristeleikkauksia, takorautaheloja ja ponttilautapeilejä. Tavallisissa ovissa oli kolme neljä saman kokoista reunaviisteetöntä leveää peiliä. Kehykset olivat esimerkiksi suorina portaina profiloidut tai vain reunoistaan hieman pyöristetyt. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 15, Hanko 1988)

Luonnollisia materiaaleja ja käsityötä ihailevan jugendtyylin uutuutena oli myös puunväristen maalamattomien ovien hyväksyminen - kertaustyylien milloin tammea, milloin pähkinäpuuta tai mahonkia jäljittelevät ovet olivat oina ootrattuja. Myös jugendovia maalattiin, mutta yksivärisen maaleiksi, ei koskaan jäljitellen. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 15, Hanko 1988)

20-luvun klassismi jatkoi osittain jugendin linjaa: saman kokoisia peilejä päällekkäin, kuitenkin profiloituina pienin terävin viivoin. Vaalea yksivärinen maalaus oli valttia. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 15, Hanko 1988)

Jugendtyylin ja 20-luvun klassismin matalat pikkuprofiilit eivät sen sijaan useinkaan [amerikkalaisen oven tyylisiä] irtolistoja tarvinneet. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 15, Hanko 1988)

sivu 16

Suomen Rakennusmestariliiton kokouksessa 1914 käsiteltiin edellisenä vuonna esille otettua suunnitelmaa rakennuspuusepäntöiden yhdenmukaistamisesta. kokouksessa päätettiin julistaa yhdessä Arkkitehtuuriklubin kanssa kilpailu normaaliovien ja -ikkunoiden suunnittelemiseksi. Vakioitavaksi esitettiin 14 erikokoista ovityyppiä, joista yksi oli nimenomaan maataloihin tarkoitettu. Tavallisen siväoven mitat olivat 90 cm x 210 cm. (Panu Kaila kirjassa Oviopas, s. 16, Hanko 1988)