Tämä valokuva on vuodelta 1951, pankin silloisen työtenkijän henkilökohtaisesta kuvakokoelmasta.
Ovet vaikuttavat tyyliltään varsin alkuperäisiltä. Yksikään ovista ei ole yhtä valkoinen kuin katto. Vaikuttaa siltä, että vasemmanpuoleisin ovi on tässä vaiheessa ollut yhtä vaalea kuin peräseinä, mahdollisesti myös oikeanpuoleinen ovi. Keskimmäisen ovi on selvästi seinää tummempaa, murrettua sävyä. Yksityiskohtia seuraavilla sivuilla.
Kuvassa vasemmalla näkyvä eteiseen johtava ovi nro 24on jossain määrin samaa tyyppiä kuin toisen kerroksen keittiössä (ainakin 1980-luvulla) ollut heiluriovi nro 13. Oven lasi lienee ollut tasainen, kuvan rypyläisyys tällä kohdin tulee valokuvauspaperin pinnan epätasaisuudesta.
Kuvassa keskellä takana näkyvä pankinjohtajan huoneeseen johtava ovi nro 22 vaikuttaa olevan samaa tyyliä kuin toisen kerroksen parvekkeen ulko-ovi nro 0.
Kuvassa oikealla olevasta ovesta ei näy kumpikaan reuna, ainoastaan yläpieli ja sen vasemmalla reunalla oleva koristelematon lista.
Created with Web Album Generator