Vapaasti suomennettuja otteita arkkitehti Vater Thomén itsensä kirjoittamasta Raahen Yhdys-Pankin uudisrakennuksen työohjeesta vuodelta 1914.

          Rakennus toteutetaan valmiiksi kokonaisurakkana … piirustusten, tämän työselostuksen ja ensiluokkaisen talon vaatimien työmenetelmien mukaisesti.

            Ovien ja ikkunoiden karmit asennetaan samanaikaisesti muuraustyön kanssa, minkä yhteydessä huomioidaan …
          b) että ne kohdistetaan hyvin ja että työn kuluessa ne suojataan päällenaulatuilla väliaikaisilla ikkunalevyillä tai vastaavasti kynnyksillä.
          c) että ne pystytetään irtokiilojen avulla, jotka rakennuksen painuttua(?) otetaan pois, minkä jälkeen ne vielä kertaalleen huolellisesti kohdistetaan.
          d) että kaikki karmit ovat tervattuja ja varustettuja ulospäinsuuntautuvilla rimoilla, karmien paremmaksi kiinnittämiseksi seinämuuriin.
          e) että seinäaukon ja karmin välissä on kaikkialla vapaa 10 - 20 mm rako.
          f) että ennen asennusta kaikki karmit ovat hyvin pohjustetut, tervatut ulkopuolelta ja verhotut mielellään tervatulla satulahuovalla.
          Ennen rappaustöitä karmit tilkitään tervatuilla tilkkeillä huolellisesti.

          Kaikki ohuet väliseinät (lukuun ottamatta ohkaisempia vaatekomeroseiniä, jotka tehdään laudoista ja kellarin väliseiniä, jotka muurataan kyljilleen(?) ladotuista tiilistä) tehdään kloisoing(?)seiniksi, s.o. 2 tuuman lankut halkaistaan ja spliitataan(?), lankkujen väliin asetetaan kaksinkertainen luonnonruskea pinkopaperi, minkä jälkeen kumpikin puoli pertataan(?) ristiin ja rapataan ulkopinnaltaan. Sopivissa kohdin, arkkitehdin ohjeiden mukaisesti vaatekaappien, ruokakomeroiden ja WC:n yläpuolille sijoitetaan ovella varustettuja yläosastoja. Kaikki väliseinät lepäävät suoraan rautapalkkien ja betonin(?) päällä siten että seinien läpi ei saa kulkea mitään koolauksia.

Listoitus ja profiilit vedetään sapluunalla. Katon ja seinien sisäpuolinen rappaukset, jotka tulevat liima- tai öljymaalattaviksi, saakoot viimeisen kerroksen hienompaa laastia siten, että pintaan ei jää mitään suurempia naarmuja tai epätasaisuuksia.
          Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että rappauksen tulee olla tasainen ja yhtenäinen, sekä myöskin että huolellinen vattrivning tehdään.
          Kaikkialla, missä rapataan puupintaa, tulee alustalle tehdä perning(?). Hienorappauksessa tulee huomioida, että rappaajat eivät saa lisäillä kuivaa kalkkia, ja että laastia saa käyttää vasta kun se on valmistunut pari päivää.


            Kaikkien puutarveaineiden tulee olla mahdollisimman oksatonta, vapaata sinisyydestä, valuvasta pihkasta ja huomattavista ydinsäteistä.


          4 kpl yksinkertaisia ulkovalaistuslyhtyjä asennetaan piirustusten mukaisesti pankin ja myymäläpuodin sisäänkäynneille, sekä yksi lyhty myyläläpuodin sisäänkäynnin viereen pylvään päähän.

... Kassahuoneen ovi, jokna pankki maksaa ja toimittaa, myös kiinnitetään pankin toimesta


Sivu 7


semettivalulla ja holvin valun yhteydessä oviaukkoon sojttamaan jätetyihin vaakasuoriin lattarautoihin kiinnittämällä.

Puusepäntyöt     

            Kaiken puusepän tarveaineen tulee olla kuivaa honkaa puutavaraa ja sama pätee myös vastaaviin tarkoituksiin kuten kirvesmiehen puutavara-aineksiin. Kaikki ikkunankarmit tehdään 2½" x 8" mäntypuusta. Pokat eli puitteet tehdään ulospäin- ja sisäänpäinaukeaviksi. Kaikki ikkunat tehdään kaksinkertaisilla puitteilla ja ne tehdään erillisten ja erityisen yksityiskohtapiirustuksien mukaisesti. Ulommat puitteet varustetaan 6 mm syvällä vesinenällä.

Puitteet varustetaan arkkitehdin tarkempien piirustusten mukaisesti saranoilla, hakasilla, salvoilla, kulmaraudoilla, tuulisäpeillä(?) ja heloilla. Ikkunalaudat betonista. Vintin ikkunat ja sisätilojen ikkunat tehdään yksinkertaisilla puitteilla.
            Pankin sisäänkäynnin ovista ulompi voidaan tehdä tammesta, messinkiheloilla ja messinkikädensijalla - tämä ovi on sisältäpäin lukittava. Ovenkarmit tehdään 2½ x 6 tuuman tarveaineesta. Ohuempien seinien ovien karmien syvyys tehdään suhteessa seinän paksuuteen. 80 cm ja leveämmät ovet




tehdään 2 tuuman kehikko(?)puutavarasta. Ovet tehdään erillisten erityispiirustusten mukaisesti ja heloitetaan kestävillä saranoilla, upotetuilla lukoilla ja näteillä messinkisillä väännettävillä ovenkahvoilla.
            Eteisten ovissa olkoon soittokello, nimikivellä varustettu kirjelaatikko, korrekti messinkinen ovenkahva, amerikkalainen lukko sekä triss(?)lukko. Vaatekomerotiden ovet saakot yksinkertaisemmat lukot. Ullakon ovi pelitetään. Ovien karmilistoitus tehdään ohjeiden mukaan, 8 cm leveänä. Ikkunoiden ja ovien yläpuolilla asennetaan verhokoukut.
            Keittiö varustetaan pankinjohtajan huoneistossa kaksiosaisella sinkityllä tiskipöydällä ja pienemmällä ja yksinkertaisemmalla tiskipöydällä vahtimestarinhuoneistossa. Tiskipöytä rakennetaan ovelliseksi kaapiksi. Keittiössä on oltava kaappeja keittiötarvikkeita varten. Tarjoiluhuoneeseen tulee yksinkertainen kaappi. Ruokakomerot varustetaan hyllyillä. Vaatekomerot ohjeiden mukaan hyllyillä ja ripustimilla. Pankkisalin eteistä lukuun ottamatta muut eteiset varustetaan petsatusta koivusta tehdyillä vaateripustimilla sekä hattuhyllyillä.

            Käyttöön tulevan kaiken lasin tulee olla ensiluokkaista suomalaista ikkunalasia. Pankin sisäänkäynnin ulompi ovi saa viistereunaiset peili(nsileät?)lasit. Joissakin sisätilojen ikkunoissa käytettäköön matta- tai läpinäkymättömiä laseja. Väliovien lasit aseteltakoon piirustusten mukaisesti.
 

4 kappaletta ulkolamppuja järjestetään piirustusten mukaisesti.


 Sähköiset soitookellojohdotukset laitettakoon pankkiin sekä johtajan huoneistoon. Sähköjohdot järjestetään ... ???


            Huoneiden seinät sliipataan, liisteröidään, liitoskohdistaan(?) patentoidaan(?), makuloidaan(?) ja tapetoidaan. Tapetin hinta 1,25 rullalta ja pankkisaliin 2 markkaa rullalta. Toiletti, WC, keittiö ja eteinen tapetoidaan kiiltavillä pesunkestävilä tapeteilla hintaan 1,25 rullalta. Kylpyhuone spaklataan ja öljymaalataan 3 kertaan. Kaikki sisäkatot vattriivataan(?), seissatan(?) ja maalataan valkoisella liimavärillä. Reunakoristeet(?) tai kapeat kulta- tai mahonkilistat asetetaan katonrajaan. Ruokakomerot, vaatekomerot ja pankin kassaholvi maalataan öljymaalilla 2 kertaan. Myymäläpuoti maalataan ohjeen mukaan liimavärimaalilla ja saa katonrajaan sapluunalla maalatun koristevyön. Kaikki puulattiat pohjustetaan(?), spaklataan, maalataan läpikuultavalla värillä ja lakataan. Niitä ei saa peittää linoleumilla ennen puoleentoista vuoteen talon valmistumisesta. Linoleummatot eivät kuulu urakkaan. Kaikki jalkalistat, kynnykset, vuorilaudat ja kaikki näkyvissä oleva puinen sisustustyö spaklataan ja öljyvärimaalataan ensiluokkaisella tavalla.

            Kaikki ikkunat ja ovet, sisäpuoliset ikkunalaudat ja komerot maalataan maalarimestariklubin ensimm'äisen luokan tariffin muiaan (pohjustetaan, spaklataan(?), silitetään(?) hiomalla ja maalataan 3 kertaan.) Portaikossa katto sekä seinät seissataan(?) ja maalataan liimavärillä arkitehdin ohjeiden mukaan. Paraatipuolen portaikossa paneli maalataan 1,6 metrin koreuteen öljymaalilla ensiluokkaisesti. Paneli saa piirustusten mukaisen sapluunalla maalatun koristevyön. Keittiöpuolen portaikko saa öljyväripaneelin ilman spaklausta, kolmeen kertaan siveltynä. Arkkitehdin ohjeiden mukaisen koristeviiva vedetään kiettiöpuolen portaikkoon ja kylpyhuoneeseen. Kipsiset kattoruusukkeet, 50 penniä kappale, asetetaan kaikkiin huoneisiin. Kaikki näkyvillä oleva metallityö maalataan öljyvärein. Rakennuksen ulkopuoli maalataan 2 kertaan arkkitehdin tarkempien ohjeiden mukaisesti.

            Pankkisalin katto päälystetään kankaalla ja liimavärimaalataan. Pylväissä ja kattolistoissa olkoon kipsiset ornementit.

            Kaikki maalaustyöt teetettäköön arkkitehdin hyväksymällä maalausliikkeellä.